Satakunnan S-marketeissa aletaan myydä hevihävikkilaatikoita
Satakunnan Osuuskaupan S-marketit torjuvat hedelmä- ja vihannesosastolla syntyvää hävikkiä uusilla hävikkilaatikoilla. Kaupasta kerrotaan, että asiakkaat ovat tätä eri puolilla Suomea käytössä olevaa käytäntöä paljon myös Satakuntaan.
Hävikkilaatikoihin kootaan myymälässä esimerkiksi hieman kolhiintuneita, mutta vielä käyttökelpoisia hedelmiä ja vihanneksia, jotka asiakas voi ostaa edullisempaan kilohintaan. Laatikoiden määrä ja sisältö vaihtelee päivittäin sen mukaan, millaisia hävikkituotteita heviosastolta kulloinkin löytyy.
Toimialajohtaja Jussi Kaartinen Satakunnan Osuuskaupasta kommentoi:
– Hävikkilaatikon ostaminen on helppo tapa tehdä arjen ekoteko ja samalla lisätä kasvisten osuutta omalla lautasellaan. Asiakkaamme ovat tätä kovasti toivoneet. Tuomme hevihävikkilaatikot kaikkiin S-marketeihimme ja seuraamme, miten ne otetaan vastaan.
S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti hävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 hävikki oli vähentynyt 19 % lähtötilanteeseen verrattuna. Poisheittohävikkiä S-ryhmän marketkaupassa syntyi viime vuonna 1,44 %.

