Satakunnan Yrittäjien jäsenkysely: Lakot vaikuttaneet lähes puoleen satakuntalaisista yrityksistä – Voidaan puhua miljoonien eurojen menetyksistä
Satakunnan Yrittäjät toteutti jäsenistölleen kyselyn kevään aikana järjestettyjen poliittisten lakkojen vaikutuksista. Vastauksia saatiin lähes 300. Näin lakot ovat vaikuttaneet.
Kyselyn vastaajista 55,6 prosenttia oli 1–19 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja 13,7, prosenttia yli 20 henkilöä työllistäviä ja 31prosenttia oli yksinyrittäjiä. Kyselyyn vastasi yrittäjiä monipuolisesti eri toimialoilta. Työllistävistä yrityksistä 51 prosenttia vastaajista kertoo, että lakot ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan, yksinyrittäjien yrityksiin lakoilla on ollut vaikutuksia 37 prosentilla vastaajista.
Eniten vaikutuksia on ollut logistiikassa – raaka-aineita tai komponentteja ei ole saatu yrityksiin tai vastaavasti lopputuotteita ei ole saatu toimitettua asiakkaille. Muita syitä olivat muun muassa: työntekijät ovat lakossa, tuotanto on pysäyksissä ja sopimussakot. Lakot ovat myös luoneet asiakasketjuihin epävarmuutta ja tilauksia ei uskalleta tehdä.
– Kauppasopimuksissa lakkotilanteet eivät aina ole force majeure -tilanteita, joten tästä voi seurata koviakin, täysin yritykseen liittymättömistä syistä kertyviä sopimussakkoja, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela huomauttaa.
Niistä yrityksistä, joihin lakoilla on ollut vaikutusta, arvioitiin lakkojen suoria taloudellisia menetyksiä. Kun arviot laskee yhteen, puhutaan yli 7 miljoonan euron menetyksistä (136 yritystä). Vastaajista 11 prosentille ei aiheudu taloudellisia vaikutuksia ja 14 prosenttia ei osaa niitä vielä arvioida.
– Julkisuudessa on paljon puhuttu lakkojen koskevan lähinnä satamia ja suuria yrityksiä. Kyselymme tuloksista näkee, kuinka mittavat heijastevaikutukset lakoilla on ollut koko Satakunnan pk-yrityskenttään, Nina-Mari Turpela toteaa ja jatkaa, että menetettyä kasvua on vaikea paikata ja lakkojen jälkiä korjataankin yrityksissä vielä pitkään.
– Vastaajien joukossa oli paljon kuljetusalan yrittäjiä ja niissä lisäkustannuksia on syntynyt monista syistä, kuten esimerkiksi kuljettajien pidentyneistä työajoista, koska lasti on pitänyt käsitellä toimitusketjun molemmissa päissä, Nina-Mari Turpela kuvailee kerrannaisvaikutuksia, joita ei ole juurikaan nostettu julkisessa keskustelussa esiin.
Kyselyn mukaan työllistävistä yrityksistä 87 prosenttia kannattaa hallituksen edistämiä työmarkkinauudistuksia, yksinyrittäjävastaajista 76 prosenttia. Kaikista vastaajista 90 prosenttia oli sitä mieltä, että poliittiset lakot tulisi kieltää kokonaan tai niitä pitäisi rajoittaa.
Kysyimme myös vastaajilta, miten paikallisen sopimisen laajentaminen sekä muut toteutettavat uudistukset vaikuttaisivat yrityksen työllistämishalukkuuteen. Jo työllistävistä yrityksistä 64 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että uudistukset lisäävät työllistämishalukkuutta merkittävästi tai jonkin verran. Yksinyrittäjävastaajista 26,7 prosenttia on samaa mieltä ja lisäksi yksinyrittäjävastaajista 14,4 prosenttia harkitsee vahvemmin ensimmäisen työntekijän palkkaamista.
– Vain 28 prosenttia kaikista vastaajista koki, ettei paikallisella sopimisella ole vaikutusta työllistämishalukkuuteen. Siitä on nähtävissä, että pk-sektorilla on kyllä kasvuhalukkuutta työllistämisen kautta, mutta riskit ovat kuitenkin nykylainsäädännöllä liian suuret, Nina-Mari Turpela summaa.

