Satakunnassa ollaan lähellä koronaepidemia-aallon huippua – Porissa ruuhkaa rokotusaikojen saamisessa
Maarit Kautto
Influenssa- ja koronarokotukset alkoivat Porissa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoken ohjeistuksen mukaan loka-marraskuun taitteessa 30. lokakuuta. Porissa rokotukset ovat ruuhkautuneet, mutta muualla Satakunnassa ei tällaisia ongelmia ole ilmennyt.
– Ruuhkatilanne vaihtelee hyvinvointialueen eri osissa. Porissa on suurin vastuuväestöalue koko maakunnassa, joten ruuhkiakin syntyy helpommin, toteaa rokotuskoordinaattori Annika Perä-Takala.
Perä-Takalan mukaan rokotusajat menevät Satakunnassa tällä hetkellä noin viikon päähän.
– Porissa on nyt myös tehostettu rokotustoimintaa ja aikoja on tällä hetkellä varattavissa esimerkiksi viikolle 47. Ajat kuitenkin menevät nopeasti. Ajanvaraus tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti tai puhelimitse, jos sähköisen palvelun käyttö ei ole mahdollista. Tällä hetkellä ajanvarauksen toimivuuden suhteen ei ole tullut ilmoituksia. Puhelimitse toki syntyy herkästi ruuhkaa, koska takaisinsoittopalvelu ei rokotusnumeroissa ole käytössä.
Infektioylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä kertoo, että COVID-19 koronavirusepidemia on tällä hetkellä voimissaan Satakunnassa.
– Näytteitä otetaan vain sairaala- ja laitoshoidon potilaista sekä erityisiin riskiryhmiin kuuluvista, joille harkitaan varhaista viruslääkehoitoa. Yli puolet testatuista näytteistä on positiivisia. Korona kuormittaa terveydenhuoltoa, erityisesti perustason vuodeosastoja ja päivystystä, mutta myös sisätautiosastoja, kun kuumeiset, iäkkäät potilaat hakeutuvat sairaalahoitoon.
– Aiempaan verraten tilanne on sikäli helpompi, että yleisesti taudinkuvat ovat rokotusten ja sairastettujen tautien ansiosta lievempiä ja tehohoitoa vaativia vaikeita COVID-infektioita on aiempaa harvemmin. Ruuhkaa kuitenkin on ja potilaspaikkoja joudutaan järjestelemään joustavasti. Arvioisin, että olemme nyt lähellä tämän epidemia-aallon huippua.
– Influenssa- ja RS-virus-epidemiat eivät vielä ole alkaneet. Kumpiakin on toistaiseksi varmistettu vain kolme tapausta Satakunnassa. Influenssaepidemian odotetaan käynnistyvän noin 1-2 kuukauden sisällä, samoin RS-viruksen aiheuttaman epidemian, josta odotetaan viimevuotista lievempää, Uusitalo-Seppälä selvittää.

