Satakuntaan 150 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa
Kevan työelämän kehittämisrahaa vuonna 2023 saaneissa hankkeissa keskeisinä teemoina nousivat esille esihenkilötyö sekä työura- ja ikäjohtaminen.
Keva on jakanut työelämän kehittämisrahaa maanlaajuisesti kaikkiaan lähes 600 000 euroa yhteensä 15 hankkeelle. Satakuntaan rahoitusta on myönnetty yhteensä 150 000 euroa Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan ja Satakunnan hyvinvointialueen hankkeille.
Kehittämisrahaa jaettiin nyt yhdeksännen kerran. Hakukierroksia oli tänä vuonna ensi kertaa kaksi.
Kehittämisrahaa saaneissa hankkeissa painottuivat tällä kertaa muun muassa esihenkilötyön kehittäminen sekä työura- ja ikäjohtamisen merkityksen kasvu.
– Esihenkilötyö nähdään nyt aiempaa laajempana kokonaisuutena ja esihenkilötyön kehittämiseen halutaan panostaa. Esihenkilötyön osaamista halutaan vahvistaa ja toisaalta nähdään esihenkilöiden oma tuen tarve. Tässä ajassa työyhteisötaidot korostuvat; työkyky on kaikkien asia, asiakaspäällikkö Eeva-Liisa Nurmi sanoo.
Kehittämisrahan avulla lähdetään myös edistämään työura- ja ikäjohtamisen kehittämistä.
– Työturvallisuuslain muutoksen voimaantulo 1.6. näkyy hakemusten kehittämissuunnitelmissa. Hankkeissa nousee tarve kehittää työurien tukea ikääntyvien osalta, mutta toisaalta nähdään työurajohtaminen tukemisena ja mahdollisuuksien kehittämisenä työuran kaikissa vaiheissa. Osatyökykyisten työurien tukeminen ja työkyvyttömyysriskien ennakointi näkyvät luonnollisesti hankesuunnitelmissa. Kevan tehtävänä on tukea nimenomaan työkyvyttömyysriskin hallintaa, Nurmi painottaa.
Kehittämishankkeissa näkyy muutos myös siinä, että työkykyjohtaminen nähdään entistä enemmän osana työn ja työyhteisön kokonaisvaltaista johtamista. Työkykyjohtamisen kehittäminen on myös työn tekemisen, työyhteisöjen, osaamisen ja työn sisällön kehittämistä.
– Talouden ja työeläkejärjestelmän ylläpitämisen kannalta on entistä tärkeämpää panostaa kestävämmän työelämän rakentamiseen. Työelämän kehittämisrahaa hakeneet tahot ovat etulinjassa tätä työtä tekemässä, varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén sanoo.
– Ilahduttavaa on, että työurat ovat nousseet kehittämishankkeiden keskiöön. Tarvitaan monia toimenpiteitä ja uusia ratkaisuja, jotta työurien jatkuminen pidempään ja myös silloin, kun työkyvyn haasteita ilmenee, on mahdollista. Julkisen alan organisaatiot ovat tärkeässä roolissa tämän edistämisessä, Hellstén toteaa.

