Satakuntakuntalaiseen lintujen muuttoon pääsee vielä liki – kevään suuri lintuviikonloppu vietetään lähiteemalla
Jukka Silvast
Lintuviikonloppua vietetään ensi lauantaina ja sunnuntaina. Silloin lintuja seurataan pihoilla ja lintutorneissa koko maassa. Bongaa päivä pihalla -tapahtumaan voi kuka tahansa osallistua lauantaina tai sunnuntaina, ja perinteinen Tornien taisto kisataan lauantaina.
Petteri Mäkelä Porin lintutieteellisestä yhdistyksestä muistuttaa, että Tornien taiston alkuperäinen idea oli tutustuttaa suurta yleisöä linnustoon, ja ainakin yhdistyksen torneille jopa toivotaan vierailevia kasvoja.
Toinen kysymys on, vieläkö muuttolintuja tapaa ja näkee.
Mäkelä sanoo, että hanhista uusi ilmiö on tundrahanhien ilmestyminen Satakunnankin alueelle levähtämään. Etenkin Satakunnan sisämaassa näkeminen on vieläkin mahdollista.
– Rannikon merihanhet voivat jo hautoa. Mutta Venäjälle muuttava vielä saattavat odottaa itäisen alueen lumien sulamista.
Viikonlopun Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä kotipiirissä. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.
Tapahtumaan voi osallistua joko lauantaina 6.5. tai sunnuntaina 7.5. yksin, perheen tai ystävien kanssa. Havainnointialue voi ulottua kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa saman vuorokauden aikana niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa. Koko tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää havainnointiin.
Bongaa päivä pihalla on maksuton tapahtuma, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella viimeistään maanantaina 8.5. Tulosten kertymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilta.
Viime vuonna pihatapahtuma järjestettiin kolmannen kerran, ja siihen osallistui yli 4 600 ihmistä lähes 3 000 pihalla.
Jo 28. kerran järjestettävä Tornien taisto on monille lintuharrastajille vuoden kohokohta.
Mäkelä myöntää, että usein se vaan on muuttolintujen osalta hieman huono ajankohta, sillä hyönteissyöjät ja kahlaajat muuttavat yöaikaan.
Tapahtumaan on ilmoittautunut tähän mennessä yli 290 lintutornia eri puolilta Suomea. Tornien taistossa 3–8-henkiset joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13).
Leikkimielisen kilpailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä. Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan. Yli 80 tornilla järjestetään erillinen linturetki lähiympäristöön tai muuta opastusta klo 10.
BirdLife Suomen verkkosivuilla on valtakunnalliset ja alueelliset luettelot mukana olevista torneista. Vapaana oleviin torneihin voi edelleen ilmoittautua mukaan.
Lintutornitapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina klo 18 mennessä.

