TikTok-tähti Liike Nytin ehdokkaaksi Satakunnassa
Opettajaksi opiskeleva raumalainen Vili Lehtelä lähtee Liike Nytin ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin Satakunnan vaalipiiristä.
Lehtelä on Suomen suosituimpia tiktokkaajia ja on tehnyt erityisen koskettavia videoita kiusaamiseen puuttumisesta.
– Kiusaaminen on niin iso asia, että siihen pitää pystyä puuttumaan järjestelmätasolta. Liian monelta ihmiseltä voi mennä sen takia koko elämä pilalle ja siihen pitää pystyä puuttumaan. Siksi lähdin myös politiikkaan mukaan, sanoo Vili Lehtelä.
Puolueen puheenjohtaja Harry Harkimo on tyytyväinen uudesta ehdokkaasta.
– Vilin puheenvuorot kiusaamisesta ja koulumaailmasta ovat juuri sellaista politiikan ulkopuolelta tulevaa osaamista, jota tämä maa kaipaa. Puolue perustaa uusia yhdistyksiä ympäri Suomea ja samalla halukkaita ensi kevään eduskuntavaalien ehdokkaiksi tulee koko ajan lisää. Puolueen kannalta näyttää hyvältä, mutta Suomen ei. Talous ei ole kasvanut 15 vuoteen, valtion velka on samaan aikaan kolminkertaistunut, sosiaali- ja terveydenhuolto on ennennäkemättömässä kriisissä, koulutustaso on sukeltanut ja sähköntuotannossa olemme muista riippuvaisia. Talous on saatava nousuun, sote-asiat kuntoon ja velkaralli seis, sano puheenjohtaja Harry Harkimo.

