Tuleva ministeri Marttinen aikoo pitää yrittäjyyden pinnalla – "profiloidun edistäjänä"
Maakunnan vetovoimaan Matias Marttisen mukaan kuuluu sekin, että olemassa olevat työpaikat kiinnostavat kolmekymppisiä osaajia.
Jukka Silvast
Tuleva Orpon hallituksen työministeri, raumalainen Matias Marttinen (kok.), aikoo pitää huolta yrittäjyyden edistämisestä. Marttinen ottaa Arto Satosen (kok.) jälkeen kahden vuoden kuluttua työministerin salkun hoitaakseen, mutta miettii jo nyt tulevia töitään.
– Keskeisin ylipäätään on työllisyyden hoitaminen, mutta haluan profiloitua yrittäjyyden edistäjänä. Salkkuun kuuluu myös kilpailupolitiikka.
Hän ei usko, että työelämä sinällään Suomessa kahden vuoden kuluttua olisi radikaalisti erilainen kuin tänään.
– Uudistukset, vaikkapa paikalliseen sopimiseen liittyen, ovat työmarkkinoiden ja työehtojen tuomista pohjoismaiselle tasolle, kuten Ruotsissa on jo tehty. Jos asiat etenevät kuten on määrä tapahtua, niin kahden vuoden kuluttua paikallisen sopimisen lainsäädäntö on viety eduskunnassa läpi.
– Ihan varmaa on, että paljon töitä ja haasteita senkin jälkeen on. Voi olla, että ministerinä haluan käynnistää vielä uuttakin valmistelua. Kunnianhimon pitää olla korkealla, ja Suomen vuoksi pitää tehdä niin paljon kuin mahdollista.
– Tärkeä satakuntalaisittain on teollisuuspolitiikka – teollisten investointia tukeminen ja kilpailukyvystä puhuminen ovat erittäin tärkeää itselleni. Maakunnassa teollisten työpaikkojen ja investointien merkitys on suuri.
Paljon puhutusta maakunnan vetovoimasta hän sanoo, että kaikkein tärkeintä on monipuolisten ja mielenkiintoisten työtehtävien syntyminen, joista hänen edustamansa kolmekymppisten sukupolvi innostuisi.
– Se vaatii monenlaista muutakin, kuten elinolosuhteiden ja asumisviihtyvyyden parannuksia.
Kysymys on samalla globaalista muuttoliikkeestä, osaajien saamisesta maakuntaan.
– Heitä tarvitsemme jatkossa hyvin vahvasti. Kotimaisilla osaajilla emme pysty täyttämään yritysten ja teollisuuden tarpeita.
Hallitusohjelmasta hän jo kaivaa muutaman maakuntaa koskettavan helmen – lentoliikenne maakuntakentille jatkuu ja ehkä Porikin voisi istua samaan koriin muiden maakuntakenttien ostoliikennepolitiikassa. Toinen maakuntaan vahvasti vaikuttava on investointien luvituspolitiikan sujuvoittaminen.
Jäämurtajakaluston uusiminen on ohjelmassa, ja raumalaisille se tarjoaa mahdollisuuden, vaikka töitä ei olekaan vielä jaettu.

