Uintikisan takia Porin keskustan uimahallissa ei ole yleisövuoroja lauantaina – Ulvilan uimahalli aukeaa pitkän tauon jälkeen perjantaina
Porin keskustan uimahallissa järjestetään tulevana lauantaina 23. maaliskuuta Matti Mattsson -uintikisat, jotka vaikuttavat hallin yleisövuoroihin. Keskustan uimahalli on suljettuna yleisöuinnin osalta koko lauantaipäivän ajan. Myös uimahallin kuntosali on kiinni. Meri-Porin uimahalli palvelee liikkujia viikonloppuna normaalisti.
Keskustan uimahallin katsomo aukeaa Matti Mattsson -kilpailutapahtuman yleisölle lauantaiaamupäivällä kello 11. Aamulla halli on varattuna kilpailuiden järjestelyihin sekä kilpailijoiden lämmittelyyn. Lisätietoja jo kolmatta kertaa järjestettävästä Porin kaupungin urheilulähettilään nimikkokisasta sekä kilpailuaikatauluista löytyy Porin Uimaseuran verkkosivuilta.
Uintikilpailuiden järjestelyt vaikuttavat keskustan uimahallin toimintaan myös kisoja ympäröivinä päivinä. Isoa allasta jakava kannas siirretään altaan päähän perjantaina 22. maaliskuuta kello 13 alkaen ja asennetaan takaisin paikoilleen maanantaina 25. maaliskuuta kello 14 mennessä. Kannaksen siirtäminen rajoittaa uimista isossa altaassa sekä perjantaina että maanantaina.
Pihlavassa sijaitsevan Meri-Porin uimahallin altaat ovat lauantaina 23. maaliskuuta avoinna yleisölle normaalisti kello 13.15–18 välisenä aikana. Uintiaika päättyy 30 minuuttia ennen hallin sulkeutumista. Uimahallin kuntosali on auki kello 11–18. Meri-Porin uimahallin aukioloajat, hintatiedot ja ohjatut liikuntaryhmät löytyvät tästä.
Ulvilan vapaa-ajankeskus Kaskelotin uimahalli on ollut suljettuna lähes kahden kuukauden ajan Legionella-bakteerin takia. Nyt ongelma on saatu ratkaistua ja Kaskelotti aukeaa yleisölle perjantaina 22.3. kello 6. Kaskelotin aukioloajat löytyvät tästä.

