Ulvila haluaa jättimäisen aurinkovoimalan liitäntäjohdon maan alle – itse voimalan YVA-tarve ratkaistaan kuukauden sisällä
Kaasmarkun ja Kullaan väliselle alueelle suunniteltu aurinkovoimala tarvitsee lähes kolmen kilometrin mittaisen sähkönsiirtojohdon.
Jukka Silvast
IBV Suomi Oy on käynnistänyt Huroistensuo - Ulvila -aurinkopuiston liitäntäjohdon yleissuunnittelun. Liitäntäjohto on pituudeltaan n. 2,8 km, jonka suunnittelusta vastaa konsulttina toimiva Destia
Oy. Voimajohdon suunnittelu valmistuu keväällä 2023.
Ulvilan kaupunginhallitus ilmaisi selkeän mielipiteensä maanantaisessa kokouksessa, miten sähkön siirto voimalakentältä muuntoasemalle tulisi toteuttaa.
Etuja ja haittoja punninnut kaupunginhallitus päätyi lausumaan, että liitäntäjohdon toteuttaminen maakaapelointina on parempi vaihtoehto kuin toteuttaminen ilmajohtona.
– Molemmissa toteutusvaihtoehdoissa tulisi pyrkiä kaatamaan mahdollisimman vähän puustoa. Maakaapelointivaihtoehdossa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä hyödyntämään metsäautotien ja Alamäentien tien penkan puutonta tai vähäpuustoista aluetta johtoalueen sijoittamisessa.
– Liitäntäjohdon toteuttamisella maakaapelointina on johtoreitille sijoittuvan maanomistuksen ja maankäytön kannalta selvästi vähemmän haitallisia vaikutuksia kuin ilmajohtovaihtoehdolla. Lisäksi maakaapeloinnilla saavutettaneen parempi toimintavarmuus ja sähköturvallisuus, lausunnossa sanotaan.
Ilmajohtovaihtoehto on pituudeltaan noin 2,6 kilometriä ja reitiltään suoraviivaisempi. Sen vaatima johtoalue on leveydeltään 46 metriä, josta 26 metriä leveä keskikohta on täysin puutonta. Puuttoman alueen molemmilla puolilla on 10 metriä leveät reunavyöhykkeet, joilla sallittavan puuston korkeudelle asetetaan rajoituksia. Johtoalueen vaatima pinta-ala koko liitäntäjohdon 2,6 kilometrin pituudelta on täten noin 12 hehtaaria.
Maakaapelivaihtoehto on pituudeltaan noin 2,8 kilometriä ja sen reitti kulkee aluetta halkovan metsäautotien vieressä sen eteläpuolella ja noin 1,1 kilometrin matkalta Alamäentien vieressä sen eteläpuolella. Maakaapelin vaatima johtoalue on leveydeltään 7 metriä ja johtoalueen vaatima pinta-ala koko liitäntäjohdon 2,8 kilometrin pituudelta on vastaavasti noin 2 hehtaaria.
Kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola kertoo, että ilmalinja tulisi vallan metsäiselle alueelle. Ihmisasutuksen tuntumaan maakaapelointivaihtoehdossa tulisi Alamäentien vartta kulkeva osuus.
Varsinaisen voimalan rakentamista suunnitellut IBV Suomi Oy haki jo aiemmin ennakkoratkaisua ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) aluksi alkuperäissuunnitelmalle, yli 300 hehtaarin laajuiselle aurinkopaneelikentälle. Varsinais-Suomen ely-keskus käsitteli ja katsoi, että YVA-lain mukainen menettely tarvitaan.
IBV Suomi Oy teki sen jälkeen uuden hakemuksen, jossa se nyt hakee ennakkoratkaisua noin 180 hehtaarin laajuille aurinkovoimalalle ja nimenomaan YVA-menettelyn tarpeelle.
Ratkaisun tekevä johtava asiantuntija Asta Asikainen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta arvioi, että ratkaisu syntyy vielä kuluvan vuoden puolella. Asiaa on valmisteltu.
– Olemme käsittelyssä määräaikojen puitteissa, hän huomauttaa.
Esimerkiksi Ulvilan kaupunki ei näe tarpeelliseksi YVA-menettelyä ja katsoo, että tarpeellinen tieto olisi jo koottuna IBV:n teettämissä selvityksissä. YVA olisi vain hidaste.
Kaupunki, että vastaavissa tapauksissa tarvitaan yleensä suunnittelutarveratkaisu, kun alue tarvitsee maankäytön suunnittelua, eikä siellä ole asemakaavaa.
Varsinais-Suomen ely-keskuksessa asia nähdään hieman eri kulmasta.
– YVA-menettely ei ole vain läjä papereita, muistuttaa Asta Asikainen.
Hän ei ota tässä vaiheessa kantaa, tarvitaanko alle 200 hehtaarin laajuiselle voimalalle YVA-menettely, sillä YVA-laissa ei aurinkovoimalaa ole mitenkään mainittu, mutta hänen mukaansa yksi erittäin tärkeä vaihe on kansalaisten ja eri tahojen osallistuminen, jolloin kaikki pääsevät ottamaan kantaa asiaan.
– Osallistuminen on tärkeä asia. YVA ei rajaa sitä, ketkä voivat ottaa kantaa, vaan siihen on mahdollisuus jos näkee sen hankeeksi, joka vaikuttaa hänen etuihinsa.
– YVA:aan kuuluu myös vaihtoehtotarkastelu, hän lisää.

