Ulvilan Yrittäjät myös maan ykkönen – Suomen Yrittäjät kehuu paikallisyhdistystä esimerkilliseksi
Satakunnassa vuoden 2022 paikallisyhdistyksenä palkittu Ulvilan Yrittäjät palkittiin myös valtakunnallisella vuoden paikallisyhdistys -palkinnolla. Palkinto jaettiin Suomen
Yrittäjien Vaikuttajafoorumissa Lappeenrannassa perjantaina 3.2.2023.
– Ulvilan Yrittäjiä voisi kutsua kestomenestyjäksi, mutta se titteli ei todellakaan tule paikallaan seisomalla. Ulvilassa tehdään paljon töitä ja vaikutetaan yrittäjien toimintaedellytyksiin vahvasti koko yhdistyksen hallituksen voimin. Yksi erittäin tärkeä tekijä on, että Ulvilassa uskalletaan kokeilla uusia juttuja ja uusia tapoja toimia, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen onnittelee Ulvilan Yrittäjiä valtakunnallisesta palkinnosta.
Suomen Yrittäjät perustelee Ulvilan Yrittäjien palkitsemista seuraavasti: Yhdistys kehittää toimintaansa jatkuvasti ja konseptoi uusia toimintamalleja. Ulvilan Yrittäjät on esimerkillinen toimija monessa: hallitustyöskentelyssä, viestinnässä, jäsenhankinnassa ja ennen kaikkea jäsenkokemuksesta huolehtimisessa. Ulvilan Yrittäjät palkittiin kokosarjassa 201–499 jäsentä. Muut voittajat olivat Juuan Yrittäjät (1–99 jäsentä), Isonkyrön Yrittäjät (100–200 jäsentä) ja Porvoon Yrittäjät (yli 500 jäsentä). Vuoden toimialajärjestönä palkittiin Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.
Paikallisyhdistyksen tehtävänä on huolehtia ja vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin omalla alueellaan ja yhteistyö kunnan kanssa on tässä työssä avainasemassa. Ulvilassa yhteistyö on aktiivista vuoropuhelua kunnan ja yrittäjien kesken – yrittäjiä halutaan kuulla päätöksenteossa. Lisäksi paikallisyhdistyksen tehtävänä on verkostoida ja vahvistaa jäsenyrittäjiään ja siinä työssä Ulvilan Yrittäjien tekeminen nousee vielä asteen korkeammalle. Ulvilan Yrittäjien viestintä ja jäsenhankinta ovat alueella esimerkillisiä. Uudet jäsenet otetaan lämpimästi haltuun ja esitellään yhdistyksen somekanavissa. Jäsenkokemukseen panostetaan Ulvilassa vahvasti.

