Viidenkymmenen työntekijän palkkalaskelma väitti, ettei palkkaa olisi tulossa ollenkaan – Satakunnan hyvinvointialueen ensimmäisiä palkkoja korjaillaan vauhdilla
Palvelussuhdeasioiden sähköpostiin on tullut runsaasti viestejä Satakunnan hyvinvointialueen historian ensimmäisen palkkapäivän alla. Moni viesteistä on koskenut palkkalaskelmassa ollutta virhettä tai muuta palkkoihin liittyvää asiaa.
Hyvinvointialueen arvion mukaan palkkanauhoissa on virheitä noin viidellä prosentilla työntekijöistä. Työntekijöistä 0,5 prosenttia eli viisikymmentä ihmistä ei ole palkkalaskelman mukaan saamassa palkkaa ollenkaan. Heidän palkkansa korjataan kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä, ja maksetaan suurimmaksi osaksi heti maanantaina 16. tammikuuta.
– Jos näitä tapauksia tulee lisää, ne laitetaan maksumääräyksellä maksuun. Eli saadaan aika nopeastikin henkilölle palkka. Muita virheitä korjaillaan normaalin palkanmaksun rytmissä, Hyvinvointialueen HR-johtaja Kaisa Harjunpää sanoo.
Hän muistuttaa, että työaikakorvaukset tulevat maksuun normaalisti aikaisintaan tammikuun lopulla tai helmikuulla, eli kokonaan eri rytmissä.
Konversio henkilöstön siirtymiseksi hyvinvointialueen alaisuuteen alkoi lokakuussa. Harjunpään mukaan niiden työntekijöiden, joiden työsuhteessa ei ole lokakuun jälkeen tapahtunut muutoksia, pitäisi pääsääntöisesti saada palkkansa oikein.
Satakunnan hyvinvointialueelle siirtyi kunnilta ja kuntayhtymiltä noin 10 500 työntekijää. Kun on kyse näin suuresta ihmisjoukosta, konversioaikana on ehtinyt tapahtua paljon muutoksia esimerkiksi palkkauksessa, työajassa, tili- ja verotiedoissa, sekä jopa työntekijöiden nimissä ja osoitteissa.
Suurin syy tilinauhan virheisiin löytyy Harjunpään mukaan puutteellisista tiedoista järjestelmässä.
– Kaikki tiedot eivät ole tulleet ajoissa järjestelmään, ja niitä viedään sinne nyt kaiken aikaa, hän sanoo.
Harjunpää kehottaa henkilöstöä tarkastamaan palkkalaskelmansa, ja ottamaan yhteyttä osoitteeseen palvelussuhdeasiat@sata.fi, mikäli virheitä löytyy.
Pauliina Vilpakka

