WinNova ja Sataedu kasvattivat ensisijaisten hakijoiden määriä yhteishaussa – Katso tästä, mitkä alat houkuttelivat eniten
Valtakunnallinen yhteishaku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi tällä viikolla. WinNovaan Poriin, Raumalle, Ulvilaan ja Laitilaan haki ensisijaista opiskelupaikkaa yhteensä 1169 opiskelijaa. Ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi viime vuodesta noin sadalla. Oppilaistoksessa uskotaan vuonna 2022 järjestetyn Taitaja-tapahtuman tuoman näkyvyyden tuottavan tulosta nyt oppilaitokseen hakeutumisen kasvussa.
Porissa eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, (lähihoitaja), sähkö ja automaatio sekä liiketoiminta. Vetovoimaisia aloja olivat myös hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, laboratorioala ja talotekniikka. Lisäksi kone- ja tuotantotekniikka sekä puhtaus- ja kiinteistöpalveluala kasvattivat vetovoimaansa.
Raumalla eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat perinteisesti sähkö- ja automaatioala, liiketoiminta ja merenkulkuala.
Kiinnostus myös Ulvilassa opiskeltavia perustutkintoja kohtaan kasvoi merkittävästi, etenkin rakennusalan perustutkinnon (maarakennus) osalta. Myös metsäalan perustutkinnon vetovoimaluku nousi.
Myös Sataedussa yhteishaun hakijamäärät kasvoivat. Ensisijaiseksi valinnakseen Sataedun merkitsi kaikkiaan 526 hakijaa, mikä on lähes 70 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Sataedulla oli yhteishaussa Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa, Parkanossa ja Ulvilassa järjestettäviä koulutuksia.
Suuri osa tutkinnoista keräsi hakijoita tarjolla olevia opiskelupaikkoja enemmän. Suosituimmat alat suhteessa paikkamääriin ovat sähkö- ja automaatioala sekä sosiaali- ja terveysala.
– Ensisijaisten hakijoiden määrä on kasvanut lähes kaikissa tutkinnoissa. Myönteiset uutiset alueen talouskehityksestä ja työvoimapulasta näkyvät myös tuloksissa, kertoo opiskelijapalvelupäällikkö Kristiina Salmi.
Yhteishaun valintatulokset julkistetaan aikaisintaan 15. kesäkuuta.

