Yrityskylä sijoittuu Poriin – Satakunnan koululaiset saavat kiinteän oppimiskeskuksen Herttuantorin tiloihin
Jukka Silvast
Porin yksi liike- ja toimistokeskuksista, Herttuantori, saa uutta käyttöä. Satakunnan ala- ja yläkoululaisille oppimiskäyttöön syksyllä avattava Talous ja Nuoret TAT ry:n Yrityskylä sijoittuu Herttuantorille Isolinnankadulle.
Kaikki satakuntalaiset kunnat osallistuvat oppilaskohtaisiin kustannuksiin, tilat tarjoaa Porin kaupunki. Pori teki vuokrasopimuksen rakennuksen toisen kerroksen yli 500 neliön tiloista.
Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu oppimiskokonaisuus aloittaa Satakunnassa 11 vuotta myöhemmin kuin ensimmäiset Suomessa. Porin kaupunginjohdon suunnitteluportaassa vihdoin asiaan tartuttiin ja kaupunginhallitus näytti TAT:n mallille vihreää valoa.
Yrityskylän avaamiseen vaikuttanut Porin sivistysjohtaja Esa Kohtamäki sanoo, että oppimismuoto on toiminnallinen ja tuo konkreettisesti talouden asiat oppilaiden käyttöön. Opetus sijoittuu kouluissa jo olemassa olevan yrittäjyyskasvatuksen rinnalle.
– Talouden asioita ei opeteta koskaan liikaa, Kohtamäki sanoo.
Yrityskylä on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Puitteen TAT rakentaa Herttuantorin vuokratiloihin omalla konseptillaan. Molemmille ikäryhmille rakentuu oma ympäristö, jossa oikeasti liikuntaan ja toimitaan talouden asioiden keskellä.
Alueen 4 400 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista perehdytetään talouteen, työelämään ja yrittäjyyteen. Kuudesluokkalaiset opiskelevat lukuvuoden aikana kouluissa tahoillaan pohjatietoja 10 oppitunnin ajan, yhdeksäsluokkalaiset viiden tunnin ajan. Oppijakson huipennus on päivä Yrityskylässä, jonne sijoitetaan käytännön tehtävät.
– Kunnille tarjotaan aivan valmis yrittäjyyskasvatuksen oppimiskokonaisuus, kumppanuuspäällikkö Suvi Ylikylä-Elers TAT Satakunnasta kertoo.
– Yrityskylä on monialainen, toiminnallinen ja ilmiöpohjainen ympäristö, ja tähän pyritään muussakin perusopetuksen toiminnassa. Yrityskylä täydentää koulussa opittua ja olemme osa kouluopetusta. Yrityskylä on tällä periaatteella toiminut pitkään ja painotamme sitä, että oppilaat pääsevät oppimisympäristöihimme itse tekemään, kokemaan ja tekemällä oppimaan, hän jatkaa.
TAT Yrityskylä toimi Suomessa jo 13 alueella. Satakunnasta vastaava on puuttunut. Porin sivistysjohtaja Esa Kohtamäki sanoo, että odotuksen taustalla oli vain ryhtyminen, eli ajatukseen ei vain ole tartuttu Satakunnassa tarpeeksi pontevasti aiemmin. Yrityskylän ympärillle on saatu koottua jo kymmenkunta yritysmaailman yhteistyökumppania.
Poriin suuntautuu lokakuusta alkaen todellinen oppilaiden virta, kun ikäluokkansa oppilaat kukin vuorollaan saapuvat maakunnasta Yrityskylään päiväksi. Vuokrasopimus tiloista on tehty aluksi kolmeksi vuodeksi 1.8. alkaen.

