Ystävyys pontimena Lapin koululaisten kuvataidekilpailussa
Palkitut kilpailutyöt ovat esillä Lapin Osuuspankissa kesäkuun loppuun asti.
Lapin koululaiset ovat osallistuneet vuoden 2023 paikalliseen kuvataidekilpailuun. Kilpailun järjesti Lapin Osuuspankki yhdessä Lapin koulun ja opettajien kanssa.
Tuomarit arvostelivat yhteensä 96 työtä, jotka osallistuivat kilpailuun. Kuvataidekilpailulla on Lapissa pitkät perinteet, mutta tänä vuonna järjestetty kilpailu oli järjestyksessään toinen puhtaasti paikallinen kilpailu.
Kilpailutöissä oli käytetty monenlaisia tyylejä ja tekniikoita. Ystävyys nähdään monin eri tavoin ja siihen liittyy ihmisten lisäksi usein myös eläimet, luonto ja harrastukset.
Parhaina teoksina palkittiin: Minttu Mäkelän Minä ja ystäväni (11-13 -vuotiaat), Aarne Tuomisen Route 66 (9-10 -vuotiaat) ja Eetu Puistovaaran Kaverit leikkivät (6-8 -vuotiaat).
Eetu Puistovaara työllä Kaverit leikkivät voitti sarjan 6-8 -vuotiaat.
Kilpailun tulokset:
Sarja 2015–2017 syntyneet
1. Eetu Puistovaara
2. Lilja Kangas
3. Enni Koskinen
Sarja 2013–2014 syntyneet
1. Aarne Tuominen
2. Eliel Leino
3. Ebba Auvinen
Sarja 2010–2012 syntyneet
1. Minttu Mäkelä
2. Nella Nurmi
3. Meeri Jussila
Kunniamaininnan saivat lisäksi: Eevi Ränkman, Lilja Vastamäki ja Hilla Yli-Karro (2015-2017 synt.), Isla Dits, Aada Asiakainen ja Nella Suonpää (2013-2014 synt.) sekä Eelis Vainio, Tuuli Vanhatalo ja Aurora Vastamaa (2010-2012 synt.)
Palkintojenjakotilaisuudessa Lapin Osuuspankki palkitsi sijoittuneet tavarapalkinnoin.
Kilpailun tuomaristossa olivat Tuula Kuusela ja Timo Tuomola.

