Yyterin Golfpolun lankonki saa kasvojen kohotuksen – Liikkujia kehotetaan kiertämään keskeneräiset työalueet
Yyterin Golfpolun lankonki eli lankutettu kulkureitti muutetaan esteettömäksi ja helppokulkuisemmaksi. Vanha lankonki on ollut maan tasalla, kun taas uusi nostetaan irti maasta ja materiaaliksi vaihtuu puu. Samalla se myös levenee hieman.
Työt alkavat viikolla 40 ja päättyvät arvion mukaan viikolla 48. Rakennuttajainsinööri Mika Suojanen Porin kaupungilta kertoo:
– Golfpolun lankonki lähtee Yyterin virkistyshotellin Surfkeskukselta ja päättyy purjelautarantaan. Nykyisen lankutuksen päälle rakennetaan uusi, esteetön kulkureitti. Samalla lankongin molempiin päihin varataan kaksi liikuntaesteisille varattua parkkipaikkaa.
Golfpolun reitti on myös suosittu ulkoilureitti, mutta turvallisuuden vuoksi töiden aikana ei saa liikkua keskeneräisellä työalueella. Työn alla olevat keskeneräiset työalueet voi kiertää rannan tai metsän kautta.
Vaihtoehtoisesti syysulkoilusta Yyterissä voi nauttia rannan toisessa päässä Punaisen tuvan alueella. Uuden inforakennuksen rakentamisen myötä Punaisen tuvan nuotiot on siirretty dyynien päälle.
Yyterin retkeilyreiteistä löytää lisätietoa täältä.