Pepe Willberg palaa heinäkuussa Pori Jazziin – Keikan ylimääräinen kappalekin on jo mietitty
SV/Pori
Pepe Willbergin viime aikojen menestynein teos on klassikoksi noussut Pepe&Saimaa. Sen julkaisusta tulee kymmenen vuotta ja juhlan kunniaksi albumi kuullaan kokonaisuudessaan Kirjurinluodossa heinäkuussa. Lavalla ovat samaan aikaan Pepe Willberg, iso Saimaa -yhtye sekä Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukiolaisten kuoro.
Menestysalbumin syntyprosessi kesti kauan, sillä ensisingle Lyhyenä hetkenä julkaistiin jo 2011. Kappale kuvaa hyvin koko levytettyä materiaalia, jossa 1960- ja -70-lukujen musiikkia on hienosti päivitetty tähän aikaan. Suuri orkesteri myös kuulostaa suurelta ja Iso Saimaa-yhtye saa musiikin svengaamaan.
Julkaisuvuotenaan 2014 Pepe&Saimaa oli yleisön ja kriitikoiden suuri suosikki. Albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Myöhemmin levy palkittiin vuoden 2015 Emma-gaalassa vuoden rock-albumina ja kriitikoiden valinta –palkinnolla. Samassa gaalassa Pepe Willberg palkittiin vuoden miessolistina. Suuresta suosiosta huolimatta Pepe&Saimaa ovat esiintyneet yhdessä vain kesällä 2014 Ruisrockissa ja Huvila-teltassa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, tämä klassikkoteos kuullaan Kirjurinluodon konserttipuistossa 13. heinäkuuta.
– Hienoa palata Pori Jazziin, johon on pitkä suhde jo festivaalin alkuvuosilta, jolloin esiinnyin Otto Donnerin yhtyeessä ja projekteissa. Nyt Pepe&Saimaa –projektin levynjulkaisusta tulee tasavuosia ja kyse on tavallaan juhlakonsertista, Pepe Willberg sanoo.
On yllättävää, että levyn kappaleet ovat saaneet näin vähän konserttiesityksiä.
– Olen omissa konserteissani esittänyt tältä albumilta esimerkiksi Tällä kadulla –kappaletta ja huomannut, että se koskettaa kovasti yleisöä. Kirjurissa esitetään sitten koko materiaali ja jos aikaa jää ylimääräisenä vaikkapa Beach Boysien God Only Knows. Se sopisi hyvin kun on iso kuoro mukana, Pepe tuumii.

