Porispere-organisaatio ennakoi Poriin ennätysyleisöä
Ensi viikon perjantaina käynnistyvän kaksipäiväisen musiikkitapahtuman Porisperen ennakko-odotukset ovat korkealla. Järjestäjät viestittävät ennätysvauhtisesta ennakkomyynnistä ja tulkitsevat sääennusteitakin siten, että sään pitäisi olla "oikein hyvää".
– Porisperen ennakkomyynti kulkee ennätysvauhdissa Within Temptation -yhtyeen siivittämänä. Kolmen esiintymislavan mallilla jatketaan tänäkin kesänä, festasriorganisaatio viestittää.
Porispere on yksi Porin tapahtumakesän vetonauloista. Mukaan tulee tällä kertaa 27 esiintyjää.
– Kirjurinluoto Areenan alueelle nousee isommat tuotannot mahdollistava Rajulava. Sen sijaintia on hieman päivitetty viime vuodesta palvelemaan paremmin yleisöä. Rajulava sijaitsee Areenan puoleisella isolla asfalttikentällä. Rajulavan viereisen kesä¬teatterin tiloihin rakentuu tapahtuman indie-keitaana toimiva Lagunitas Stage. Ja toki vehreän luonnonmiljöön keskellä komeileva perinteinen Lokkilava on edelleen keskeinen osa täysipanoista Porispere-elämystä, viesti kuuluu.
– Lähdimme viime kesän myrskyistä suivaantuneena markkinoimaan vuoden 2023 Porispereä itsevarmasti kesän aurinkoisimpana viikonloppuna. Luotetaan siihen, että salama ei iske samaan paikkaan kahdesti! Järjestelyt ja lipunmyynti ovatkin sujuneet poutaisessa myötätuulessa, ja tämän hetken sääennusteenkin mukaan lupaukset toivottavasti lunastetaan. Tavoittelemme porilaisella itseluottamuksella – ei vähempää eikä enempää kuin – uutta Porisperen kävijäennätystä.
Porispere Porissa 4.–5.8.

