Satakunnan Museon uusi näyttely kuljettaa katsojan 80-luvun Kirjurinluotoon – Näyttelyn myötä museo ottaa käyttöön uuden näyttelytilan nimeltä Parvi
Satakunnan Museon uusi näyttely ”Suistomaan Soittopäivät – uuden aallon harjalla” avautuu perjantaina 6. lokakuuta. Näyttelyn myötä museo ottaa käyttöön uuden näyttelytilan, Parven.
Suistomaan Soittopäivät – uuden aallon harjalla näyttely kertoo Porin Kirjurinluodossa vuosina 1980–1983 järjestetystä musiikkifestivaalista ja sen järjestäneestä Porin elävän musiikin yhdistyksestä Pelmusta.
Suistomaan Soittopäivät oli uuden aallon ajan ilmentymä, jonka syntymisen mahdollisti porilaisten nuorten voimakas halu edesauttaa paikallista musiikkikulttuuria. Pelmun aktiivinen toiminta sai kruununsa Porin ensimmäisistä rockfestivaaleista, Suistomaan Soittopäivistä, kesäkuussa 1980.
Kyseessä oli poikkeuksellinen festivaali, joka tarjosi sisältöä kaikelle kansalle. Saman festivaalin esiintyjälistalle mahtuivat esimerkiksi mestaripelimanni Edith Tuomi, iskelmätähti Eino Grön, punkyhtye Appendix, Hassisen Kone ja Porin teatterinuoret.
Intendentti Timo Nordlund Satakunnan Museosta kertoo:
– Suistomaan Soittopäivät -festivaali kuvaa erinomaisesti niin sanottua uuden aallon henkeä. Porilaiset nuoret toteuttivat yhdessä läänintaiteilija Olli Pellikan kanssa kunnianhimoisen suunnitelmansa omaperäisestä festivaalista. Tämä toteutui jo reilun puolen vuoden kuluttua Pelmun perustamisesta. Huikea suoritus!

