Maa­rit Kaut­to

Iloi­sen läm­min tun­nel­ma on kä­sin kos­ke­tel­ta­vaa, kun Ruos­nie­men kan­sa­kou­lus­ta vuon­na 1954 pääs­seet ta­paa­vat toi­sen­sa jäl­leen. Kaik­ki ovat nyt jo yli kah­dek­san­kymp­pi­siä.

– 12-vuo­ti­ai­ta olim­me sil­loin, kun pää­sim­me kan­sa­kou­lun kuu­den­nel­ta luo­kal­ta. Olem­me 1941 syn­ty­nei­tä eli tänä vuon­na täy­täm­me 83 vuot­ta, pait­si tuo Kuu­rin Jaak­ko, joka on tul­lut maa­il­maan vuo­den 1942 puo­lel­la. Hän on mei­dän po­ru­kan ju­ni­o­ri, sel­vit­tää Lea Ka­rell.

Lea Ka­rel­lin ja Jaak­ko Kuu­rin li­säk­si pai­kal­la ovat Juk­ka La­es­lah­ti, Juk­ka Kos­ki­nen, Mat­ti Ter­ho, Es­ko Aal­to, Si­nik­ka Kor­pi­o­ja, Veik­ko Mu­ro­la, Pirk­ko Man­sik­ka ja Ul­la Ahon­ki­vi.

– Mei­dän luo­kal­la oli 30 op­pi­las­ta. Moni on jo me­neh­ty­nyt­kin tai kun­to on huo­no, mut­ta me kym­me­nen pää­sim­me pai­kal­le. Täs­tä po­ru­kas­ta kaik­ki muut ovat jää­neet Po­riin pait­si Juk­ka La­es­lah­ti, joka asuu La­pi­jo­el­la, Lea ker­too ja jat­kaa mui­den nyö­ky­tel­les­sä pai­nok­kaas­ti:

– Ja lai­ta sii­hen jut­tuun, et­tä me olem­me vi­rei­tä se­ni­o­re­ja, em­me mi­tään van­huk­sia! Meil­lä on lap­sen­lap­sia, har­ras­tuk­sia ja mo­nen­lai­sia me­no­ja.

Sit­ten muis­tel­laan, mil­lais­ta kou­lus­sa oli 70 vuot­ta ta­ka­pe­rin.

– Ei­pä ol­lut kän­ny­köi­tä. Kaik­ki oli­vat ka­ve­rei­ta kes­ke­nään, em­me ai­na­kaan muis­ta, et­tä ke­tään oli­si kiu­sat­tu. Pe­sä­pal­lo oli suo­sit­tu peli. Tal­vel­la hiih­det­tiin. Syk­syi­sin ke­rät­tiin keit­tä­jäl­le puo­lu­koi­ta ja hän keit­ti niis­tä meil­le vis­pi­puu­roa.

– Kuri oli kova, ei­kä ol­lut mi­ten­kään ta­va­ton­ta, et­tä sai kart­ta­ke­pis­tä nä­peil­le tai pik­kui­sen tu­kis­tus­ta, jos ei käyt­täy­ty­nyt kun­nol­la. Mi­tään trau­mo­ja ei sii­tä ke­nel­le­kään ole jää­nyt.

– Joka päi­vä oli ruo­ka­na keit­toa tai vel­liä. Ha­la­van Lai­na keit­ti ma­ka­roo­ni­vel­liä tai haa­vel­liä ja kaik­ki syö­tiin ai­na. Ku­kaan ei sa­no­nut yök!

Kun toi­mit­ta­ja ih­met­te­lee, mitä kum­maa on haa­vel­li, niin kaik­ki nau­ra­vat:

– Sii­nä oli kau­ra­ryy­ne­jä ja vet­tä, ei pal­jon muu­ta. Hy­vin se­kin kel­pa­si!

Kei­tos­ta ja vel­lis­tä Veik­ko Mu­ro­lan mie­leen tu­lee ta­ri­na:

– Keit­to kan­net­tiin luok­kaan äm­pä­ris­sä, mis­tä sitä sit­ten kau­hot­tiin lau­ta­sil­le. Minä is­tuin etu­pul­pe­tis­sa ja meil­lä oli erään myös­kin etu­pen­kis­sä is­tu­neen ty­tön kans­sa kil­pai­lua sii­tä, kum­pi eh­tii en­sim­mäi­se­nä keit­to­äm­pä­ril­le. No ker­ran tämä tyt­tö voit­ti, mut­ta liu­kas­tui ja kaa­tuin niin, et­tä sai äm­pä­ril­li­sen kuu­maa keit­toa sy­liin­sä. Ja minä sain ta­pah­tu­mas­ta syyt nis­koil­le­ni. Noin 60 vuot­ta myö­hem­min koh­ta­sin tä­män ty­tön te­at­te­ris­sa ja ky­syin, et­tä nä­ky­vät­kö jäl­jet vie­lä. Hän vas­ta­si, et­tä nä­ky­vät, ha­lu­at­ko näh­dä? Mut­ta en minä ha­lun­nut, Veik­ko hy­myi­lee.

Lea Ka­rell muis­taa kuin ei­li­sen päi­vän, kuin­ka ker­to­tau­lu oli eh­dot­to­mas­ti osat­ta­va ul­koa. Sa­ti­ku­tia tuli, jos et osan­nut.

– Minä jou­duin lais­kal­le, kun en heti op­pi­nut, mut­ta sen an­si­os­ta osaan ker­to­tau­lun tä­nä­kin päi­vä­nä kuin vet­tä vaan. Olin myös täy­si nol­la mit­tau­so­pis­sa. Sii­tä huo­li­mat­ta toi­min 50 vuot­ta yrit­tä­jä­nä ja pär­jä­sin hy­vin las­ke­mi­ses­sa­kin, Lea nau­raa.

Tä­män päi­vän nuo­ril­le näil­lä kah­dek­san­kymp­pi­sil­lä on sel­vä vies­ti:

– Vä­hem­män kän­ny­kän käyt­töä ja enem­män yh­des­sä­o­loa ja ul­ko­na liik­ku­mis­ta. V-al­kui­sen ki­ro­sa­nan voi­si jät­tää pu­hees­ta val­lan pois, sil­lä ny­ky­ään sitä käy­te­tään ihan lii­kaa. Kau­pois­ta nä­pis­te­le­mi­nen on vää­rin. Auk­to­ri­teet­te­ja, ku­ten opet­ta­jia ja van­hem­pia pi­täi­si kun­ni­oit­taa.

Kaik­ki kui­ten­kin to­te­a­vat lo­puk­si:

– On niis­sä nuo­ris­sa sil­ti pal­jon hy­vää­kin ja suu­rin osa on oi­kein fik­sua po­ruk­kaa.