Hiitolan pitäjäjuhla sunnuntaina Porissa
Raija Laaksonen
Hiitolan pitäjäjuhlaa vietetään sunnuntaina 20. elokuuta Porissa. Päivä aloitetaan kello 10 Juhlamessulla Keski-Porin kirkossa. Messun jälkeen viedään kukkatervehdykset Sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille.
Juhlapäivä jatkuu kello 11.30 Seurakuntakeskuksessa. Tärkeänä ”ohjelmana” on myös tuttujen tapaaminen ja haasteleminen, siihen on varattukin reilusti aikaa piiraskahvin ja monien oheistapahtumien merkeissä.
Silloin on mahdollisuus seurata kuvaesitystä Hiitolasta, kuunnella hanurimusiikkia ja tehdä ”Pösön kaupassa” ostoksia, muun muassa ensimyynnissä Hiitola-seinäkalenteri 2024. Juhlassa mukana myös Kemppisen sukukirjan myynti ja esittely.
Helmenä ovat upeat näyttelyt. Karjalan Liiton teema vuonna 2023 on ”Visuaaliset taiteet osana karjalaista kulttuuriperintöä”. Juhlassa on esillä tulostettuja kuvia taiteilijoiden Karjalasta maalaamista tauluista. Hiitolasta on mukana useampi kuva. Näyttelyssä esillä myös Salme Rekolan maalaamia ikoneja sekä upeita taideteoksia hiitolaiset juuret omaavalta Simo Riikoselta. Porilainen Simo on maailmanlaajuisesti tunnettu ja palkittu ruiskutaidemaalari. Hän on työskennellyt viidellä vuosikymmenellä, ja tullut tunnetuksi erityisesti autotaidemaalarina. Simo Riikosta pidetään alansa legendana. Taiteilija on mukana juhlassa.
Juhlaohjelma alkaa kello 13. Lippujen sisääntulo, Lippulaulu ja Karjalaisten laulu johdattavat juhlatunnelmaan. Juhlapuheen pitää Karjalan Liiton puheenjohtaja, professori Martti Talja. Ohjelmassa myös seurakunnan tervehdys, Veteraanikvartetin ym. musiikkiesityksiä, ”paljasjalkaisen” hiitolaisen muistoja sekä nuoren hiitolaisjuurisen hiihtäjän Elsa Torvisen ajatuksia.
Järjestäjät kutsuvat mukaan tapaamaan tuttuja, nauttimaan ohjelmasta ja viettämään monipuolista Hiitolan Pitäjäjuhlaa. Järjestelyistä vastaavat Hiitola-Säätiö sr ja Hiitolan Pitäjäseura ry.

