Motor Shown:n jatkot vietetään naistenpäivän hengessä
Myös miehet ovat tervetulleita Verstaalle bilettämään rytmimusan tahdissa.
Maarit Anttila
Motor Show:n jatkot järjestetään tällä kertaa naistenpäivän kärjellä. Nakkilan Verstaan tapahtumassa 7.3. lauteille nousee neljä bändiä, joissa kaikissa on naissolisti. Musiikillisesti liikutaan vahvasti rytmimusiikkiosastossa. Verstaan West coast women go rock, blues n funk –tapahtuma levittäytyy konehalliin ja saliin. Konehallin kattaukseen kuuluvat Kuudes aisti, Farah ja Lilz Rhythm Group. Salissa soittaa Palmgren-konservatorion opiskelijoista koostuva Infrayksikkö.
Tapahtuman yhdessä Verstaan kanssa tuottaa Lilli Salo, joka on Lilz Rhytm Groupin solisti. Yhtyneen toinen laulaja on Laura Puisto. Ilta on rakennettu tuttujen bändien ympärille. Bändeistä Farah on Turusta, muut ovat porilaisia.
– Olen ollut täällä kerran oman bändin kanssa esiintymässä. Tuolloin lämppäsimme Steven Seagullia. Keikkapaikkana Verstas on tosi hyvä ja kaikki toimii äärettömän hyvin, Salo kertoo.
Länsirannikon naisten rytmimusiikki-illassa on tarjolla myös pikakampauksia naisille ja parranajoa miehille. Järjestäjät toivovat tapahtuman houkuttelevan paikalle 250-300 henkeä. Naiset pääsevät sisään alennetulla hinnalla. Rompetorista ja moottorikahvilastaan tunnettu Nakkilan Verstas on herännyt kevätkauteen. Helmikuussa pidettiin jo ystävänpäiväbileet ja tanssittiin rautalankamusiikin tahdissa.
– Tammikuun toiminta on pysähdyksissä, mutta nyt ollaan taas vauhdissa, sanoo yrittäjä Harri Höglund.
Vuonna 2018 Pyssykankaalle perustettu Verstas on vakiintunut moottorimessujen jatkopaikaksi. Nykyään Verstas on tilauspohjalta toimiva juhla- ja tapahtumakeskus, jolla on myös majoitustilaa. Pyssykankaan tilojen ohella sillä on käytössään Villilän elokuvastudion tilat.
– Olemme kehittäneet Verstaan konseptin pitkälle ja tunnettuus on kasvanut. Tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, sanoo Höglund.
Suosituin tapahtuma on moottorikahvila, jota järjestetään kesän ajan torstaisin. Se avaa kesäkauden vapun perinteisellä cruisingilla. Kahvila kerää viikko toisensa perään Pyssykankaalle satoja moottoriurheilun ystäviä sadan kilometrin säteeltä. Kauimpaa tullut saa lahjaksi tuunatun jerrykannun.
Moottorikahvilassa ei vannota minkään erityisen merkin nimeen. Ei ole väliä millä tulet, kunhan tulet.
– Moottoriväki on kuin yhtä perhettä, jossa iällä, koulutuksella tai sosiaalisella statuksella ei ole väliä. Kaikki ovat samalla viivalla, Höglund sanoo.
Paikalle on tultu jenkkiraudoilla, brittipeleillä, zetorilla, kuplavolkkarilla, pappamomoletkassa ja jopa puimurilla.
– Aina saa apua ja useimmiten pyytettömästi ja aina löytyy keskusteltavaa, autojen, prätkien, moottoreiden, osien tai musiikin ympäriltä.
Kiinnostus moottoreihin tuntuu olevan ikuista. Höglundin mukaan auto- ja moottoripyöräharrastus kasvaa koko ajan. Hän arvelee, että se voi osaltaan johtua siitä, että nykyautoille ei voi enää itse tehdä mitään.
– Jos haluaa näprätä, tekniikan on oltava vanhaa.
Monella kiinnostus saattaa juontaa juurensa lapsuudessa nähtyyn hienoon autoon tai moottoripyörään.
– Mieleen on jäänyt haave, että jos sitten joskus, vaikka sitä ei pidetä järkevänä, kun ne vievät polttoainetta ja pitävät kovaa ääntä.
Höglund on automiehiä. Hänellä on vuoden 1965 Pick Up Chevrolet C-10 eli Pikkis sekä 1950-luvun Buick, joista jälkimmäisellä on kyyditetty muun muassa jazzvieraita.
West Coast Women Go Rock, Blues n Funk Nakkilan Verstaalla la 7.3. klo 19 alkaen.

