Tui­ja Saa­ri­nen

”Nel­jä ja nol­la, näin on hyvä ol­la!”. Näin lu­kee syys­kuun alus­sa 40 vuot­ta täyt­tä­neen Mint­tu Nie­men blo­gis­sa. Rau­man La­pis­sa asu­va Nie­mi ei vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten ol­lut ihan niin si­nut lä­hes­ty­vien ne­li­kymp­pis­ten­sä kans­sa.

– Pie­noi­nen ikäk­rii­si tuli pari vuot­ta en­nen kuin täy­tin pyö­rei­tä. Hir­vit­ti jo­ten­kin se, et­tä ikä al­kaa ne­lo­sel­la. Pää­tin, et­tä olen elä­mä­ni kun­nos­sa ne­li­kymp­pi­se­nä, mut­ta ei­hän se sit­ten ihan niin men­nyt­kään. Vaik­ka kuin­ka kun­toi­li­si, niin on hy­väk­syt­tä­vä, et­tä krop­pa muut­tuu iän myö­tä. Ja nä­kyy­hän sii­nä se­kin, et­tä olen syn­nyt­tä­nyt nel­jä las­ta, to­te­aa Min­ni­kin elä­mää -blo­gia pi­tä­vä Nie­mi.

Hy­väs­sä kun­nos­sa Nie­mi ai­koo kui­ten­kin ol­la. Nyt syk­syl­lä hän il­moit­tau­tui pe­rä­ti kol­meen kan­sa­lai­so­pis­ton jump­pa­ryh­mään, ja li­säk­si hän käy ker­ran vii­kos­sa tree­naa­mas­sa Wa­li­mol­la TRX-nau­hoil­la.

Minttu Niemi oli päättänyt, ettei juhli nelikymppisiä. Läheiset päättivät kuitenkin toisin, ja synttäreitä vietettiin isolla joukolla Narvijärven mökillä. Kuva: Minttu Niemen kotialbumi

Hius­ten vär­jää­mi­sen hän lo­pet­ti kak­si vuot­ta sit­ten.

– Ru­pe­sin jo kol­mi­kymp­pi­se­nä har­maan­tu­maan, ja vär­jäy­tin hiuk­si­a­ni usei­ta vuo­sia vii­den vii­kon vä­lein. Sit­ten pää­tin, et­tä nyt en jat­ka vär­jäys­tä, vaan an­nan oman vä­rin tul­la. Se­kin oli eh­kä pie­nen krii­sin paik­ka, mut­ta olen ol­lut tyy­ty­väi­nen pää­tök­see­ni.

Ikäk­rii­siä tai ei, mut­ta työ­paik­ka­kin vaih­tui vuo­si sit­ten. Yk­si­tyi­nen per­he­päi­vä­hoi­ta­ja siir­tyi Rau­man kau­pun­gin työn­te­ki­jäk­si.

– Vuo­si sit­ten aloi­tin var­hais­kas­va­tuk­sen las­ten­hoi­ta­ja­na Rau­man kau­pun­gil­la. Oli hel­po­tus luo­pua yrit­tä­jyy­des­tä, vaik­ka sii­tä­kin tyk­kä­sin.

Nie­mi on saa­nut to­de­ta, et­tä elä­mä jat­kuu, vaik­ka ikä al­kaa ne­lo­sel­la.

– Nyt olen pys­ty­nyt kään­tä­mään ikäk­rii­sei­lyn kii­tol­li­suu­dek­si. Lä­hi­pii­ris­sä on ikä­to­ve­rei­ta, jot­ka ovat jo läh­te­neet, jo­ten täy­tyy ol­la kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä olen saa­nut elää tä­hän as­ti. Olen aja­tel­lut, et­tä kan­nan krop­pa­ni yl­pey­del­lä. Tär­kein­tä on ul­ko­nä­ön si­jaan se, et­tä tun­tee it­sen­sä ter­veek­si, sum­maa Nie­mi.

Neljä ja nolla, näin on hyvä olla! Minttu Niemi selätti pienoisen ikäkriisin, joka vaivasi nelikymppisten lähestyessä. Kuva: Minttu Niemen kotialbumi

Tut­ki­mus­joh­ta­ja, psy­ko­lo­gi­an do­sent­ti Kat­ja Kok­ko Ge­ron­to­lo­gi­an tut­ki­mus­kes­kuk­ses­ta Jy­väs­ky­län yli­o­pis­ton lii­kun­ta­tie­teel­li­ses­tä tie­de­kun­nas­ta tun­nis­taa tut­ki­muk­sis­ta tie­tyn­lai­sia elä­män­poh­din­ta­vai­hei­ta. Ikäk­rii­seik­si hän ei nii­tä kut­sui­si.

– Krii­sin kä­sit­teen sääs­täi­sin ku­vaa­maan sel­lai­sia ti­lan­tei­ta, jois­sa joku trau­maat­ti­nen tai miel­tä jär­kyt­tä­vä ta­pah­tu­ma lau­kai­see ah­dis­ta­van ko­ke­muk­sen. Pu­hui­sin­kin ikäk­rii­sin si­jaan elä­män­poh­din­ta­vai­hees­ta. Elä­män­ta­pah­tu­mat ovat nii­tä, jot­ka pis­tä­vät mei­dät poh­ti­maan va­lin­to­jam­me, ei niin­kään ikäk­rii­si, to­te­aa Kok­ko.

Tutkimusjohtaja Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskuksesta puhuisi ikäkriisien sijasta elämänpohdintavaiheista. Pohdintavaiheet ovat mahdollisuus pysähtyä ja esimerkiksi karsia elämästä epätyydyttäviä asioita. Kuva: Petteri Kivimäki

Ke­hi­tysp­sy­ko­lo­gi­as­sa on pal­jon niin kut­sut­tu­ja elä­män­vai­he­te­o­ri­oi­ta, jot­ka ku­vai­le­vat ke­hi­tys­tä vai­heit­tain ete­ne­vä­nä. Osa te­o­ri­ois­ta on pe­räi­sin 1950-lu­vul­ta, jol­loin ih­mis­ten elä­män­kaa­ret muis­tut­ti­vat enem­män toi­si­aan kuin ny­ky­päi­vä­nä.

– Ny­ky­ään­hän on enem­män he­te­ro­gee­ni­syyt­tä sii­nä, mi­hin vai­hee­seen eri asi­at si­joit­tu­vat kro­no­lo­gi­ses­sa iäs­sä. Toki jot­kut asi­at on tyy­pil­li­sem­pää ko­kea esi­mer­kik­si nuo­re­na ai­kui­se­na ku­ten per­heen ja pa­ri­suh­teen pe­rus­ta­mi­nen, mut­ta nii­tä uu­sia al­ku­ja voi ol­la myö­hem­min­kin. Voi tul­la uu­del­leen van­hem­mak­si tai kou­lut­tau­tua uu­del­leen, vaih­taa työ­paik­kaa vie­lä hiu­kan en­nen elä­kei­kää ja niin edel­leen.

– Vaik­ka tie­tyl­lä ta­val­la on hyvä, et­tä ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus teh­dä oman­nä­köi­siä va­lin­to­ja, niin toi­saal­ta se ai­heut­taa omat pul­man­sa­kin.

Poh­din­ta­vai­hei­ta ei kan­na­ta säi­käh­tää. Ne ovat mah­dol­li­suus py­säh­tyä ja esi­mer­kik­si kar­sia elä­mäs­tä epä­tyy­dyt­tä­viä asi­oi­ta, ja toi­saal­ta li­sä­tä omaa ja lä­heis­ten hy­vin­voin­tia kas­vat­ta­via asi­oi­ta.

Jos ikään liit­tyy vai­kei­ta tun­te­muk­sia, on hyvä ky­syä it­sel­tään, mis­tä ne kum­pu­a­vat.

– Eh­kä men­nei­syy­des­sä on ken­ties jo­ta­kin, jo­hon on tyy­ty­mä­tön. Sil­loin voi­si poh­tia sitä, mi­ten voi­si hy­väk­syä men­neen, ja teh­dä tu­le­vai­suu­des­sa toi­sen­lai­sia, oman ar­vo­maa­il­man mu­kai­sia va­lin­to­ja, to­te­aa Kok­ko.