Porin harrastustapahtuma laajenee, nyt mukana harrastuksia kaikenikäisille – mukana tapahtumassa Köpi Kallio
Näin Pori Harrastaa -tapahtumaa vietetään Porin Karhuhallissa1.–2. syyskuuta. Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma kokoaa saman katon alle Porin alueen harrastusmahdollisuudet, joita on mukana ennätyksellinen määrä, yli 80. Lauantaina tapahtumassa on mukana myös Köpi Kallio.
Näin Pori Harrastaa -tapahtuma on kokenut tänä vuonna muutoksen, kun aiempi Nuori Pori Harrastaa laajenee kaikenikäisiin. Tapahtuman keskiössä ovat lajikokeilut ja näytökset. Toiminnallisten lajiesittelyiden kautta osallistuja pääsee maksutta kokeilemaan eri harrastuksia.
Perjantaina 1. syyskuuta tapahtumaan on kutsuttu 7.-luokkalaiset, toisen asteen oppilasryhmät, kansainväliset opiskelijat sekä kotoutumiskoulutuksessa olevat maahanmuuttajat. Lauantaina kaikki kiinnostuneet pääsevät mukaan kello 14–18.
Tänä vuonna vapaa-ajan harrastuksia ja palveluita on kattavasti esillä lapsille, nuorille sekä aikuisille ja ikäihmisille. Lauantaina tapahtumassa nähdään myös Satakunnan Laskuvarjourheilijoiden näytöshyppy Karhuhallin ulkopuolella (säävarauksella) noin kello 15 aikaan.
Juuso ”Köpi” Kallio on mukana tapahtumassa lauantaina lavalla puhumassa sekä tapahtuman erilaisilla lajikokeilupisteillä.
– Itsellä harrastukset ovat olleet ja ovat edelleenkin isossa keskiössä elämässä. On tärkeää, että pystyy harrastamaan ja tapaamaan ihmisiä niiden parissa. Harrastukset toimivat hyvin tasapainottavana tekijänä kaiken muun kanssa. Omien laskujen mukaan melkein kymmentä eri harrastusta ehtinyt harrastamaan elämän aikana. Siksi onkin mahtava päästä mukaan tällaiseen päivään, joten tervetuloa kaikki messiin, kutsuu Kallio.
Näin Pori Harrastaa on Porin sivistystoimen, Porin alueen yhdistysten ja muiden harrastustoimintaa järjestävien tahojen yhteistyössä järjestämä. Lisätietoa Näin Pori Harrastaa -tapahtumasta löytää esimerkiksi sen sosiaalisen median tileiltä Instagramista ja Facebookista sekä verkkosivuilta.
Lue Köpi Kallion aiempi haastattelu täältä:

