San­na Jääs­ke­läi­nen

Kun Ju­gos­la­via ha­jo­si ja al­koi raas­ta­va si­säl­lis­so­ta, oli ser­bi­a­lai­nen Ivan Kne­že­vić 7-vuo­ti­as. Pik­ku­poi­ka ei ym­mär­tä­nyt täy­sin, mitä maas­sa ta­pah­tuu.

– Asuin Belg­ra­dis­sa, jos­sa ei so­dit­tu. Ta­ju­sin kui­ten­kin, et­tä olim­me krii­sis­sä. Oli ai­ko­ja, et­tei ol­lut edes ruo­kaa, hän ker­too.

Van­hem­mat ha­lu­si­vat, et­tä lap­sil­la oli­si edes jo­tain myön­teis­tä elä­mäs­sä. Niin­pä kou­luun tuli esit­täy­ty­mään tans­sis­tu­dio ja lap­set pää­si­vät ko­kei­le­maan tans­si­mis­ta.

– Olin kol­man­nel­la luo­kal­la, kun me­nin mu­kaan. Sen jäl­keen joka per­jan­tai meil­lä oli tans­si­tun­ti. Vuo­den lo­pus­sa oli ar­vi­oin­ti­ti­lai­suus, jos­sa va­lit­tiin lah­jak­kaim­mat jat­koon. He pää­si­vät oi­ke­aan tans­sis­tu­di­oon har­joit­te­le­maan.

Ivan lä­päi­si tuon ko­keen. Hän muis­taa, kuin­ka sai syn­ty­mä­päi­vä­nään tam­mi­kuun alus­sa pu­he­lun, jos­sa ilou­u­ti­nen ker­rot­tiin. Pian al­koi­vat har­joi­tuk­set, jois­sa täh­dät­tiin la­ti­na­lais­ten tans­sien kil­pai­lui­hin.

En­sim­mäi­nen kil­pai­lu vuon­na 1995 ei men­nyt hy­vin.

– Olin ly­hyt ja pul­lea, en ol­len­kaan dy­naa­mi­nen. Pa­ri­ni oli lan­gan­lai­ha ja mi­nua pi­tem­pi. Sama jat­kui muis­sa­kin kil­pai­luis­sa, kos­kaan em­me pääs­seet pa­ri­ni kans­sa jat­koon, Ivan muis­te­lee.

Kun hän täyt­ti 12 vuot­ta, hän päät­ti pa­nos­taa tans­siin to­sis­saan.

– Laih­du­tin 20 ki­loa ja sain uu­den pa­rin. Muu­tuin niin fyy­si­ses­ti kuin hen­ki­ses­ti­kin.

Suun­ta oli nyt mää­rä­tie­toi­nen ja al­koi tuot­taa tu­los­ta. Vuon­na 2000 Ivan voit­ti pa­rin­sa kans­sa en­sim­mäi­sen kan­sal­li­sen mes­ta­ruu­den.

Ivan Knežević oli 15 peräkkäisen vuoden ajan Serbian mestari, usean eri tanssiparinsa kanssa.

Sanna Jääskeläinen

Ivan Kne­že­vić oli 15 pe­räk­käi­sen vuo­den ajan Ser­bi­an mes­ta­ri, use­an eri tans­si­pa­rin­sa kans­sa. Hän me­nes­tyi myös kan­sain­vä­li­ses­ti ol­len esi­mer­kik­si vuon­na 2013 maa­il­man­ti­las­tos­sa seit­se­män­nel­lä si­jal­la 10-tans­sis­sa, joka si­säl­tää vii­si va­kio- ja vii­si la­ti­na­lais­tans­sia.

– Kier­sim­me ki­sois­sa to­del­la pal­jon: ym­pä­ri Eu­roop­paa ja Yh­dys­val­lois­sa.

As­kel as­ke­leel­ta Ivan oli yrit­tä­nyt ym­mär­tää, mitä tans­si on. Sik­si oli luon­te­vaa, et­tä hän siir­tyi tans­si­val­men­ta­jak­si ja -opet­ta­jak­si. Mut­ta hän opis­ke­li myös toi­sen am­ma­tin. Ivan val­mis­tui en­sin elekt­ro­niik­kain­si­nöö­rik­si ja jat­ko-opin­to­jen myö­tä pä­te­vöi­tyi ydin­voi­ma-alal­le. Tämä toi­nen ura toi hä­net Suo­meen ja Ol­ki­luo­toon.

– Kun ko­ro­na-ai­ka al­koi, olin Pa­rii­sis­sa töis­sä. Mi­nut eva­kuo­i­tiin siel­tä yh­des­sä yös­sä Belg­ra­diin, jos­sa olin en­sin 28 päi­vää ka­ran­tee­nis­sa ja sit­ten vuo­den ver­ran ihan eris­tyk­sis­sä. Kun maa­il­ma vih­doin al­koi avau­tua, sain yl­lät­tä­en Lin­ke­dI­nis­sä vies­tin: Ha­lu­ai­sit­ko tul­la töi­hin Suo­meen Ol­ki­luo­to 3 -pro­jek­tiin, hän ker­too.

Tot­ta kai Ivan ha­lu­si.

– En tien­nyt täs­mäl­li­ses­ti pro­jek­tin ti­lan­tees­ta, jo­ten jut­te­lin lai­tos­toi­mit­ta­jan joh­don kans­sa. Tä­män jäl­keen mi­nut pal­kat­tiin. Oli kuu­kau­si ai­kaa teh­dä pa­pe­ri­työt ja ajaa tans­sis­tu­di­o­ni toi­min­ta alas. Muu­tin Suo­meen vuon­na 2021.

Ivan Knežević kertoo, että hänellä itsellään on uran aikana ollut monia opettajia. Noiden kokemuksien perusteella hän uskoo tietävänsä, millainen on hyvä opettaja.

Sanna Jääskeläinen

Nyt Ivan Kne­že­vić on OL3-pro­jek­tis­sa toi­mit­ta­ja­na ole­van ARE­VA-yh­ti­ön sä­tei­ly­suo­je­lu­pääl­lik­kö. Hän asuu Rau­mal­la.

– Suo­mi on täy­sin eri­lai­nen maa kuin ko­ti­maa­ni, mut­ta myön­tei­sel­lä ta­val­la, hän sa­noo.

Muut­to poh­joi­seen mer­kit­si tau­koa tans­sis­sa. Ivan sa­noo, et­tä rau­hoit­tu­mi­nen tuli tar­pee­seen. Kun sit­ten hä­nen ys­tä­vän­sä liit­tyi tans­siur­hei­lu­seu­ra Oi­ke­aan Ryt­miin vii­me vuo­den lo­pul­la, oli ai­ka Iva­nin­kin pa­la­ta tans­sin pa­riin.

– Ys­tä­vä­ni oli pu­hu­nut mi­nus­ta. Tii­na Kuu­si­mä­ki soit­ti ja eh­dot­ti yh­teis­työ­tä. Nyt tu­len joka per­jan­tai opet­ta­maan Po­riin.

– On hie­noa, kun saan ja­kaa tie­tä­mys­tä­ni tans­sin eri osa-alu­eis­ta. Eri­tyi­ses­ti ko­ros­tan sitä, mi­ten voi op­pia it­ses­tään ja löy­tää kei­not pääs­tä yli huo­nois­ta päi­vis­tä. Ta­voit­tee­ni tääl­lä on, et­tä kaik­ki pa­rit aset­ta­vat ta­voit­teen­sa ja toi­vot­ta­vas­ti pys­tyn kan­nus­ta­maan hei­tä ke­hit­ty­mään. Ha­lu­an saa­da hei­dät te­ke­mään par­haan­sa ja hy­myi­le­mään on­nis­tu­mi­sen ilos­ta. Tans­sis­sa tär­kein­tä ei­vät ole pal­kin­not, vaan se tun­ne, kun tans­sii hy­vin, kont­rol­loi var­ta­lo­aan ja te­kee sen vie­lä toi­sen ih­mi­sen kans­sa, Ivan hy­myi­lee.

Tiina Kuusimäki ja Ivan Knežević kuvaavat tilannetta käsitteellä win–win. Oikea Rytmi sai huippuopettajan ja Ivan pääsi rakkaan lajin pariin vieraassa maassa.

Iso jut­tu po­ri­lai­sel­le tans­siur­hei­lul­le

Tans­siur­hei­lu­seu­ra Oi­kea Ryt­mi on iso, lä­hes 200 jä­se­nen po­ri­lai­nen tans­si­seu­ra, jol­la on oma har­joi­tus­sa­li Por­mes­ta­rin­luo­don ku­pees­sa Pe­rä­si­men­tiel­lä. Seu­ran vies­tin­tä­vas­taa­va, oh­jaa­ja ja hal­li­tuk­sen jä­sen Tii­na Kuu­si­mä­ki ker­too, et­tä seu­ras­sa tans­si­taan nii­tä la­je­ja, joi­ta voi näh­dä muun mu­as­sa Tans­sii täh­tien kans­sa -oh­jel­mas­sa. Eli tans­siur­hei­lus­ta on kyse.

– Li­säk­si meil­lä on Bai­la­ti­no-tun­te­ja, jois­sa tans­si­taan yk­sin ja kun­toi­lu­mie­les­sä. Seu­ras­sa on eri ikäis­ten pa­ri­tans­si­joi­den li­säk­si la­ti­nos­how-ryh­miä ja uu­te­na la­ji­na la­tin style duo­ja sekä lap­sis­sa et­tä ai­kui­sis­sa, Kuu­si­mä­ki ker­too.

Va­paa­eh­toi­suu­teen poh­jau­tu­va toi­min­ta on vi­re­ää ja lä­hes joka il­ta on tree­ne­jä. Seu­ran oh­jaus­toi­min­taa tu­ke­vat am­mat­ti­lais­val­men­ta­jat ovat yleen­sä tul­leet toi­sel­ta paik­ka­kun­nal­ta.

– Niin­pä oli ai­van mah­ta­vaa, et­tä löy­sim­me Iva­nin. Per­jan­tai-il­lan har­joi­tuk­siin tul­laan to­del­la in­nol­la.

Mo­lem­mat osa­puo­let ovat tyy­ty­väi­siä. Ivan Kne­že­vić pää­si rak­kaan la­jin­sa pa­riin vie­raas­sa maas­sa ja Oi­kea Ryt­mi sai am­mat­ti­lai­sen oh­jaa­maan.

– Tämä on meil­le iso asia. Kaik­ki ra­kas­ta­vat Iva­nia. Olem­me hä­nen suo­ma­lai­nen tans­si­per­heen­sä, Kuu­si­mä­ki nau­rah­taa.