Pau­lii­na Vil­pak­ka

Lu­tis­ka­na­kin tun­net­tu Ul­vi­lan van­ha pap­pi­la­ra­ken­nus vaih­toi vii­me ke­vää­nä omis­ta­jaa. Kes­ki­ai­kai­sen kir­kon ku­pees­sa si­jait­se­van his­to­ri­al­li­sen ta­lon os­ti­vat Su­san­na ja Juha Tas­ku.

Mu­se­o­vi­ras­ton suo­je­le­ma hir­si­ra­ken­nus on pääl­le­päin edel­leen tu­tun nä­köi­nen. Mut­ta si­säl­tä sitä ei enää sa­mak­si tun­nis­tai­si. Lu­tis­ka on he­rän­nyt hen­kiin.

Kor­ke­aan olo­huo­nee­seen kat­tok­ruu­nun al­le oli­si help­po ku­vi­tel­la ro­vas­ti is­tus­ke­le­maan il­ta­päi­vä­teen­sä ää­res­sä. Kul­tai­set or­na­ment­ti­ku­vi­o­ta­pe­tit luo­vat ar­vo­kas­ta tun­nel­maa, ja vin­ta­ge­huo­ne­ka­lut ker­to­vat men­neis­tä ajois­ta.

Talon rakenteet olivat hyvässä kunnossa. Se kaipasi vain vähän rakkautta ja pintaremonttia. Taustalla näkyvä kamiina on pappilan alkuperäistä kalustoa. KUVA: PAULIINA VILPAKKA

His­to­ri­al­li­nen hir­si­ra­ken­nus on val­mis­tu­nut vuon­na 1802, ja myö­hem­min sii­hen on teh­ty laa­jen­nu­so­sa. Ros­si­poh­ja­ta­lon ra­ken­teet oli­vat edel­leen hy­väs­sä kun­nos­sa. Talo kai­pa­si vain vä­hän rak­kaut­ta ja pin­ta­re­mont­tia.

Seu­ra­kun­nan toi­mis­to­ti­la­käy­tös­sä ol­lut­ta ra­ken­nus­ta on re­mon­toi­tu 90-lu­vul­la. Sil­loin oli­vat muo­dis­sa vaa­le­at, si­le­ät pin­nat. Niin­pä talo oli kuin val­koi­nen pa­pe­ri, jol­le uu­si emän­tä sai al­kaa maa­laa­maan.

Su­san­na Tas­ku ker­too tyy­lin­sä ole­van näyt­tä­vä ja rön­syi­le­vä. Kul­ta, kris­tal­lit, or­na­ment­ti­ku­vi­ot ja re­ne­sans­si miel­lyt­tä­vät sil­mää.

– Jos ei oli­si ra­has­ta kiin­ni, ko­ti­ni muis­tut­tai­si var­maan or­to­dok­si­kirk­koa la­si­maa­lauk­si­neen ja kul­ta­ko­ris­tei­neen, Tas­ku nau­raa.

Kirjahyllyssä on Ulvilan kirkkolaivan eli votiivilaivan pienoismalli. KUVA: PAULIINA VILPAKKA

Lat­tia-asen­nuk­sis­ta, sekä keit­tiö- ja mär­kä­ti­lo­jen re­mon­toin­nis­ta huo­leh­ti­vat am­mat­ti­lai­set, mut­ta ta­pe­toin­ti- ja maa­laus­työt per­he teki it­se. Aut­ta­mas­sa oli myös Su­san­nan sis­ko, joka on am­ma­til­taan pin­ta­kä­sit­te­li­jä.

Ide­oi­ta oi­ke­an tyy­lin löy­tä­mi­seen ei tar­vin­nut ha­ke­mal­la ha­kea, sil­lä Tas­kun on tul­lut vie­rail­tua elä­män var­rel­la mo­nis­sa pap­pi­lois­sa. Myös lap­suu­den­ko­din vie­res­sä Eu­ras­sa si­jait­si pap­pi­la.

Tas­kul­le oli tär­ke­ää säi­lyt­tää pap­pi­lan hen­ki si­sus­tus­rat­kai­suis­sa. Nii­tä teh­tiin­kin huo­lel­la. Oi­ke­an­lai­sia ta­pet­te­ja ei saa­nut kau­pas­ta, jo­ten nii­tä ti­lat­tiin erik­seen. Tar­peek­si vin­ta­ge­hen­kis­tä hel­laa­kaan ei ko­ti­maan ko­din­ko­ne­liik­keis­tä löy­ty­nyt, jo­ten sel­lai­nen­kin ti­lat­tiin.

Tas­kun per­heen edel­li­nen koti si­jait­si Po­rin Kuuk­ka­ris­sa. Su­san­na Tas­ku on pait­si van­ho­jen ta­lo­jen, myös van­han ta­va­ran ys­tä­vä. Hän ei shop­pai­le huo­ne­ka­lu­ja hal­pa­ket­juil­ta, vaan te­kee löy­tö­jä kirp­pu­to­reil­ta ja net­ti­kirp­pik­sil­tä. Eu­ras­ta ko­toi­sin ole­vas­sa per­hees­sä on puu­sep­piä jo vii­des­sä pol­ves­sa. Niin­pä su­vun ko­deis­ta löy­tyy myös isän ja isä­ni­sän te­ke­miä huo­ne­ka­lu­ja.

Keittiöön ei laitettu kaakeleita, koska ne eivät kuulu rakennuksen kanssa samalle vuosisadalle. Sen sijaan hellan taustalla on tapettia, ja sitä suojaamassa karkaistu lasi. KUVA: PAULIINA

Alun pe­rin Tas­ku­jen oli tar­koi­tus hank­kia mök­ki, ei­kä asun­toa. He kä­vi­vät kat­so­mas­sa van­ho­ja ra­ken­nuk­sia muun mu­as­sa Ko­ke­mä­el­lä, Re­po­saa­res­sa ja Me­ri­kar­vi­al­la. Lu­tis­ka kui­ten­kin hur­ma­si pa­ris­kun­nan heti.

– Kun en­sim­mäi­sen ker­ran as­tuim­me pi­haan, to­te­sim­me heti, et­tä se on nyt täs­sä. Tuli ko­di­kas olo, kos­ka ra­ken­nus on sa­man tyy­li­nen kuin oma lap­suu­den­ko­ti­ni Eu­ras­sa, Tas­ku ker­too.

Hän ku­vai­lee mil­jöö­tä ko­din ja ke­sä­mö­kin yh­dis­tel­mäk­si. Pap­pi­la­ra­ken­nuk­sen suu­ri puu­tar­ha jat­kuu jo­el­le as­ti. Pi­hal­la kas­vaa seit­se­män isoa ome­na­puu­ta ja kuu­si vii­ni­mar­ja­pen­sas­ta. Luon­non­lä­hei­nen ym­pä­ris­tö on ver­taan­sa vail­la niin ih­mis­ten, kuin kah­den ener­gi­sen veh­nä­ter­rie­rin­kin mie­les­tä.

Pit­käs­sä ra­ken­nuk­ses­sa kaik­ki asuin­ti­lat ovat sa­mas­sa ker­rok­ses­sa, ja Tas­kut nä­ki­vät it­sen­sä asu­mas­sa sii­nä vie­lä van­huu­den­päi­vi­nään­kin. Suun­ni­tel­mat kui­ten­kin muut­tui­vat äk­ki­ar­vaa­mat­ta. Su­san­nan puo­li­so Juha Tas­ku me­neh­tyi äkil­li­ses­ti mar­ras­kuus­sa.

– Vie­lä tors­tai­na meil­lä oli suun­ni­tel­mis­sa tul­la kat­so­maan, kuin­ka re­mont­ti edis­tyy. Mut­ta Juha jou­tui­kin sai­raa­laan, ja per­jan­tai­na hän kuo­li, Su­san­na ker­too.

Kirkonkellot soivat kumeasti naapurissa, mutta ne eivät kuulu sisälle taloon häiritsevästi. KUVA: PAULIINA VILPAKKA

Puo­li­so osal­lis­tui Lu­tis­kan re­mon­toin­tiin ak­tii­vi­ses­ti vii­mei­seen as­ti, mut­ta ei eh­ti­nyt kos­kaan muut­taa uu­teen ko­tiin­sa. Hau­ta­jais­päi­vän jäl­keen Su­san­na muut­ti ta­loon kak­si­kym­men­tä­vuo­ti­aan poi­kan­sa ja kah­den koi­ran kans­sa.

Taak­se jää­neis­tä vuo­sis­ta les­kel­lä on vain hy­vää sa­not­ta­vaa.

– Meil­lä oli 25 vuot­ta ihan sees­teis­tä. Oli on­nel­li­nen avi­o­liit­to ja lap­set oli­vat ter­vei­tä.

Uu­si elä­män­vai­he uu­des­sa ko­dis­sa, Ul­vi­lan seu­ra­kun­nan naa­pu­ris­sa on su­ju­nut hy­vin. Kir­kon­kel­lot soi­vat tä­män täs­tä, mut­ta ne ei­vät kuu­lu si­säl­le ta­loon häi­rit­se­väs­ti. Ai­na­kaan ta­lon­vä­ki ei ole nii­den ta­kia he­rän­nyt.

Vii­me ke­sä­nä pap­pi­la­ra­ken­nuk­sen emän­tä is­tus­ke­li kuis­til­laan. Hän näki pi­has­taan vas­ta­vi­hit­ty­jen tu­le­van ja me­ne­vän, kun hää­se­son­ki oli kuu­mim­mil­laan. Kun tois­ten yh­tei­nen tai­val päät­tyy, tois­ten on vas­ta aluil­laan.