Timo Sa­vu­nen

Niin sa­no­tun vih­re­än siir­ty­män ni­mis­sä to­teu­tet­ta­vat ener­gi­a­hank­keet val­taa­vat kir­jai­mel­li­ses­ti alaa eri puo­lil­la Sa­ta­kun­taa. Sen li­säk­si, et­tä niin tuu­li- kuin au­rin­ko­voi­ma­lat­kin tar­vit­se­vat pin­ta-alaa to­teu­tu­ak­seen, myös ener­gi­an siir­to­lin­jat ovat maan­käy­tön vai­ku­tuk­sil­ta erit­täin suu­ria.

Maal­lik­ko voi­si aja­tel­la, et­tä hai­tan­nee­ko tuo mit­tään, sil­lä maa­no­mis­ta­ja saan tie­ten­kin kor­vauk­sen, jos pel­toa tai met­sää tar­vi­taan näi­hin yh­teis­kun­nan kan­nal­ta vält­tä­mät­tö­mik­si kat­sot­tui­hin hank­kei­siin?

Ul­vi­lan kir­kon vai­heil­la, Paa­lan ti­lan eli Iso­kar­ta­non pää­ra­ken­nuk­sen kuis­til­la, isän­tä Juha Rai­vo­nen ja har­jun­pää­läi­nen maan­vil­je­li­jä Jari Met­sä­lä kat­sah­ta­vat toi­siin­sa ja huo­kai­se­vat sy­vään.

– Kyl­lä se niin vaan on, et­tä nol­laan on vai­kea li­sä­tä pro­sent­te­ja, hy­mäh­tää lo­pul­ta Juha Rai­vo­nen.

Jari Metsälä ja Juha Raivonen tietävät, että yksittäinen maanomistaja voi saada hyvänkin voimalasopimuksen. Samalla saattaa kuitenkin naapurisopu olla koetuksella sopimuksesta muille koituvien rajoitusten ja kieltojen vuoksi. Kuva: Timo Savunen

Iso­kar­ta­non ti­lan maat si­jait­se­vat Ul­vi­las­sa ai­van asu­tuk­sen tun­tu­mas­sa. Kau­pun­gil­la on jat­ku­vaa kiin­nos­tus­ta kaa­voit­taa niin asuin­ra­ken­nuk­sia kuin muu­ta­kin toi­min­taa Rai­vo­sen mail­le, ja myös voi­ma­lin­ja­va­rauk­sia on teh­ty. Jari Met­sä­län maa­ti­la si­jait­see puo­les­taan Har­jun­pään muun­to­a­se­man lä­hei­syy­des­sä, ja lu­kui­sat voi­ma­lin­jat hal­ko­vat Met­sä­län mai­ta ja ai­heut­ta­vat ra­joi­tuk­sia maa- ja met­sä­ta­lou­teen. Met­sä­lä ker­too osu­van esi­mer­kin pals­tas­ta, jo­hon ra­ken­net­tiin paik­ka 110 ki­lo­vol­tin voi­ma­lin­jan ha­rus­lan­gal­le.

– Sil­le las­ket­tiin kor­vaus­sum­mak­si nel­jä eu­roa ja kah­dek­san­kym­men­täyk­si sent­tiä, Met­sä­lä muis­te­lee.

– Se kat­sot­tiin sen pin­ta-alan mu­kaan, min­kä ha­ruk­sen kiin­ni­tys­koh­ta vaa­tii. Käy­tän­nön seu­rauk­se­na on kui­ten­kin muun mu­as­sa se, et­tä kun lin­nut par­vei­le­vat joh­to­a­lu­eel­la, niin ne ai­heut­ta­vat huk­ka­kau­ra­on­gel­man ky­sei­sel­le loh­kol­le, mil­lä voi ol­la to­del­la isot ta­lou­del­li­set seu­rauk­set, Jari Met­sä­lä ker­too.

– Ja sa­mal­la joku muu päät­tää vil­je­li­jän puo­les­ta mitä pals­tal­la voi tai ei voi vil­jel­lä. Sie­men­vil­jaa ei ai­na­kaan voi, kos­ka ku­kaan ei ha­lua ot­taa sel­lais­ta ris­kiä, jat­kaa Juha Rai­vo­nen, joka on myös MTK-Jo­ki­laak­son pu­heen­joh­ta­ja.

Laki kiin­te­än omis­tuk­sen ja eri­tyis­ten oi­keuk­sien lu­nas­tuk­ses­ta vuo­del­ta 1977 sa­noo, et­tä ”lu­nas­taa saa­daan, kun ylei­nen tar­ve sitä vaa­tii”. Käy­tän­nös­sä lu­nas­tus on siis niin vai­va­ton­ta, et­tä sii­hen tur­vau­tu­mi­nen on kun­nis­sa ja kau­pun­geis­sa, ja kan­ta­verk­ko­ja hal­lin­noi­vas­sa Fin­ng­ri­dis­sä, käy­tän­nös­sä au­to­maa­tio.

– Se on asia, jota ei oi­ke­as­taan edes kä­si­tel­lä. Muis­tu­te­taan vaan ko­kouk­sen lo­puk­si, et­tä lä­he­tät­hän sen lu­nas­tus­säh­kö­pos­tin val­ti­o­neu­vos­toon, kar­ri­koi Rai­vo­nen.

Mo­lem­mat mie­het pe­rään­kuu­lut­ta­vat rei­lu­ja neu­vot­te­lu­ja ja sel­kei­den vuok­ra­so­pi­mus­ten te­koa maa­no­mis­ta­jien kans­sa. Ny­ky­ään näin ta­pah­tuu kui­ten­kin hy­vin har­voin, jos kos­kaan.

– Lu­nas­tus on pait­si help­poa, myös hal­paa. Jos met­sän lu­nas­tu­sar­vok­si mää­ri­tel­lään 300 eu­roa heh­taa­ril­ta, kun ve­ro­tu­sar­vo on 5 000 eu­roa, niin on sel­vää, et­tä lu­nas­tuk­seen men­nään, var­sin­kin kun suo­ja-alu­eis­ta ei saa mi­tään kor­vaus­ta.

Rai­vo­sel­ta ja Met­sä­läl­tä riit­tää kyl­lä ym­mär­rys­tä ta­lou­ten­sa kans­sa pai­ni­vil­le pik­ku­kun­nil­le, joil­le yh­den­kin voi­ma­la­hank­keen to­teu­tu­mi­nen oli­si lot­to­voit­to. He ko­ros­ta­vat myös sitä, et­tä niin Ul­vi­las­sa kuin muu­al­la­kin toi­mi­taan la­kien mu­kaan. Mi­kään ei kui­ten­kaan es­täi­si toi­mi­mas­ta myös rei­lus­ti maa­no­mis­ta­jia koh­taan. Jari Met­sä­lä on omai­suu­ten­sa puo­lus­ta­mi­sek­si jou­tu­nut mars­si­maan oi­keus­sa­liin as­ti.

– En tie­ten­kään ha­lu­ai­si teh­dä niin, mut­ta olen ko­ke­nut vää­ryy­den niin suu­re­na. On vää­rin, et­tä yk­si­tyi­siä mai­ta voi­daan va­ra­ta jopa vuo­si­kym­me­nik­si maa­no­mis­ta­jia kuu­le­mat­ta ja kor­vauk­set­ta. Ja maa­no­mis­ta­jal­la pi­täi­si ai­na ol­la jär­ke­vä mah­dol­li­suus vuok­ra­ta maan­sa lu­nas­tus­me­net­te­lyn si­jaan, Met­sä­lä lu­et­te­lee.

Konk­reet­tis­ten asi­oi­den li­säk­si pe­lis­sä on myös in­hi­mil­li­nen puo­li. Jat­ku­va omien oi­keuk­sien pe­rään kat­so­mi­nen kuor­mit­taa.

Van­has­sa vit­sik­kääs­sä sa­non­nas­sa to­de­taan, et­tä naa­pu­rin ton­til­le ei saa ra­ken­taa. Rai­vo­sen ja Met­sä­län ko­ke­muk­set osoit­ta­vat, et­tä tämä ei käy­tän­nös­sä ole­kaan tot­ta.

– Va­li­tet­ta­vas­ti näin on. Ja voi­ma­lin­jo­ja tu­lee, se on väis­tä­mä­tön­tä. Sen myö­tä asia tu­lee kos­ket­ta­maan yhä use­am­pia, mök­ki­tont­tien omis­ta­jis­ta al­ka­en, muis­tut­taa Juha Rai­vo­nen.