Niim­pä, pim­meet päi täs men­nää ja sit sa­mal kyl Pyh­häi­päi­vää­ki fii­ra­taa jo seu­raa­van lav­van­tain ja pi­meys saa kyy­tii, ko lu­ke­mat­to­mat kynt­ty­lät syt­tyy hau­roil. On­ki tosi poo­nuu, ko ih­mi­set o ot­ta­nu ta­vak­ses hoi­taa eres­men­neit­te hau­rat ree­raa juur en­ne tätä mer­kit­täv­vää juh­la­päi­vää ja sit poi­ket iha isom­mal­lak­ki po­pu­lal hau­roil vi­ä­mäs kynt­ty­läs ja muis­te­le­mas jo jou­kost pois­tu­neit om­mai­siis. Kau­nis tapa, jota o syyt jat­kaa su­ku­pol­velt toi­sel. Kyl sil­ti se kynt­ty­läs voi kraa­past pal­laa iha ko­to­nas­ki, jol­sei ol mah­rol­li­suut pääst hau­roil ja muis­tel voi kos­ka vaa. Tu­li­ki täs ny mi­ä­lee yks mul mi­a­lui­ne Claes An­ders­son­ni fun­tee­raus: ”Sitä mitä kai­paam­me em­me me­ne­tä kos­kaan ja sitä, jota ra­kas­tam­me kai­paam­me ai­na.”

Siit pim­meest viä, ko ny käs­ke­tää sääs­tää kai­kil mah­rol­li­sil ta­voil säh­köö täs suk­ke­las so­ta­ti­lan­tees ja ener­ki­a­pu­las. No tart­tee kum­min­ki san­noo, et nin­ko nua as­ja­tun­ti­jak­ki o to­ren­nu siit, et lam­put, jos noo va­he­tet­tu le­reiks ei sun­ka kovi pal­joo ku­lut. Ei­kä ai­na­ka mee van­hai ih­mis­te pas­saa pim­mees pöh­kii, ko jos sit sil­lai vaik kaa­tuu, ni siit tul­lee yh­teis­kun­nal­lek­ki mel­ko­set kus­tan­nuk­set, lonk­ka­mur­tu­maa ny täs esi­merk­kin fun­tee­ra­si. Us­sei ne kaa­tu­mi­set sit kai­ke li­säks joh­taa mone sor­ti hoi­toi ja kun­tou­tus­te jäl­kee kum­min­ki iha ku­a­le­maa­ki, nin­ko iha li­kel su­vus ol­leil­lek­ki o käy­ny. Tur­hast nuu­kuu­rest ei ol mit­tää hy­ä­tyy. Mää muu­te ole ain ty­kän­ny sem­mo­sist pi­ä­nist koh­ren­ne­tuist val­keist, nin­ko me po­ri­lai­set pruu­ka­taa san­noo ei valo vaa val­kee. ”Täl­lääs ny val­kee jo, ko tun­tuu nii pim­meelt.” Tyät teh­res ja trap­pui kul­keis o ol­ta­va ain kun­nol­li­ne lamp­pu, jos sit muu­te nau­tis­kel­lee vaik hä­my­hyr­ryst. Nua eril­lai­set le­ri­ju­tut, nii kynt­ty­lät ko mo­net muuk­ki ajas­tet­ta­vat vem­pe­leet o ny­ky­päi­vää ja pat­te­reit saa sen­tää suht koh­tuul­li­sel hin­nal, vaik nous­su o nek­ki täs vii­me ai­koin. Kau­niis vaa­sis it­tel­läs hä­mä­rää syt­ty­vät le­rit pu­a­lus­taa ny kyl paik­kaas sana täy­res mer­ki­tyk­ses ja o meil ik­kään­tyn­neil tur­val­lis­sii­ki. Elä­vää kynt­ty­lää ei sil­ti mik­kää voit ja soo ina sa­mal­lai­ne jut­tu, ko oi­kee kir­ja. Mää­ki ole tätä mi­ält, vaik lu­jen­ki mel­kei val­la säh­köst kir­jaa. Sev­ver­ra viä siit elä­väst kynt­ty­läst, et ränt­tää se polt­taa ain pa­la­mat­to­mal alus­tal, jos ja kun vaik...

Pel­käs­täs pim­mee ei ny ol aja her­mol, vaa lu­an­to­ki o sen­tää pik­ku­hil­jaa al­ka­nu pur­kaa lo­pul­li­ses­ti suve leh­ti­ku­ar­maas ja leh­ret o vii­ko­lop­pu­my­rä­kä jäl­kee ha­ke­nu taas uu­re plas­si it­tel­les. Meki tos aa­mul, vaik pyhä oli­ki ru­a­kot­tii taas ker­ra nua ov­vei erus­tat ka­hi­se­vist kui­vist leh­rist et­tei ne tuu­le nous­tes en­nää pääs jat­kaa len­toos. Ny vaa toi­vo­taa pa­rem­pii ke­lei vii­mis­te mu­ret­te­ri­pel­toi saro nos­tol, puin­nil vai mil­lai se sa­nos? Se mel­ko­ne pui­mu­ri­nä­ko­ne nos­to­ko­ne näyt­ti seki kyl tual aa­mul käyn­nis­tyst vaa var­too­va. Et sem­most ny tän­nää ja lyh­kä­se vii­ko päät­teeks kai­kil rau­hal­list Pyh­häi­päi­vää...

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos