Linnasta linnaan Lissabonissa
Seija ja Antti Väre
Portugalin yli puolimiljoonaisen asukkaan pääkaupungin yleiskuva on tiilenpunainen. Tämä huomio pätee etenkin, kun tiirailee lintuperspektiivistä alas Pyhän Yrjön linnakkeelta. Usvan keskeltä erottuu taaempana Tejo-joen ylittävä komea Vasco da Gaman nimeä kantava 17-kilometrinen silta. Portviinin ja fadon kotimaa osoittautui leppoisaksi ja helppokulkuiseksi kohteeksi viikonloppulomailuun.
Postikortteihin päätyneistä, kaupungin tunnusmerkiksi muodostuneista monenkirjavista ratikoista ei voi välttyä Lissabonin katuvilinässä. Ne kolkuttelevat joka kadunkulmassa vastaan ja vievät pikkurahalla niin paikallista väkeä arkisiin askareisiin kuin turisteja ylös linnavuorellekin. Päätimme kuitenkin kavuta vuorelle jalan ja otimme vauhtia Commerce Squaren aukiolta ja sen kulmassa sijaitsevasta Martinho de Arcada -kahvilasta. Tietämättämme astuimme paikkaan, missä jököttää vieläkin maailmankuulun portugalilaisrunoilija ja kirjailija Fernando Pessoan (1888–1935) kantapöytä. Ehkä tästäkin syystä leivoskahvit ja lasillinen portviiniä maistuivat erityisen makoisilta.
Ratikoiden rämistelyä seuraten nousu ylös Pyhän Yrjön linnoitukselle ei ollut erityisen rankka, kun huilasimme aika ajoin muutamassa kirkossa matkan varrella. Perillä urakan palkitsi komea panoraama yli kaupungin sekä hyvin säilyneen linnan komeat raamit. 1000-luvulla perustetun linnan asutti sittemmin maan ensimmäinen kuningas vuonna 1147. Arkeologisten kaivausten tuloksia oli nähtävillä runsaasti, myös paljastuneita vanhoja kuninkaanlinnan perustuksia. Pysyvät näyttelyt esittelevät löytynyttä pikkuesineistöä. Jo vuonna 1910 linnavuori nimettiin kansallismonumentiksi.
Lokakuun vehreys ei muutu Portugalissa ruskaksi, lehdet vain tippuvat puista. Näin kertoi Portugalissa asuva porilainen Tiia Veneranta. Valon määrä lokakuussa on eri luokkaa kuin Suomessa ja kaupungilla tarkeni paitahihasillaan.
Olimme kuulleet jo kotona Sintrasta, kaupungista Lissabonin lähistöllä. Kauneinta Portugalia, sanottiin. Otimme bussin sinne, vaikka junallakin olisi päässyt matkaan. Linjuri nimittäin käväisee Biskajanlahden korkealla rannikolla, mikä on Euroopan mantereen läntisin piste Cabo da Rocassa. Pieni pettymys oli, ettei komeasta rannikkonäkymästä saanut kokonaiskuvaa, sillä täpötäydellä bussilla oli kiire jatkaa matkaansa. Ehkä se on syy mennä Sintraan toistekin paremmalla ajalla. Sintraan kuitenkin tultiin ja heti katse kohdistui ylös vuorten rinteille – komeita linnoja siinsi taas sinitaivasta vasten.