Kir­jai­li­jan­työn yk­si par­hais­ta puo­lis­ta – ja sa­mal­la ki­rouk­sis­ta – on mat­kus­ta­mi­nen. On kun­nia pääs­tä pu­hu­maan kir­joit­ta­mi­ses­ta eri ti­lai­suuk­siin ja saa­da ta­va­ta uu­sia ih­mi­siä, mut­ta mitä enem­män ikää kart­tuu, sitä ras­kaam­mak­si mat­ka­päi­vät käy­vät. Mat­ka­lauk­ku­e­lä­mä ter­mi­naa­lei­neen, kol­mi­o­lei­pi­neen ja pi­ka­kah­vei­neen on kau­ka­na gla­mou­ris­ta. Vii­meis­ten vuo­sien ai­ka­na on tul­lut kat­sel­tua mel­koi­ses­ti suo­ma­lais­ta mai­se­maa niin au­ton, ju­nan kuin bus­sin ik­ku­nas­ta kaik­ki­na vuo­de­nai­koi­na.

Mat­kus­ta­mi­nen on osa työ­tä ja vält­tä­mä­tön paha, mut­ta olen huo­man­nut, et­tä joil­le­kin mat­ka saat­taa ol­la it­se mää­rän­pää.

Kir­jai­li­joil­le jul­ki­sis­sa kul­ku­neu­vois­sa avau­tuu yl­lät­tä­viä mah­dol­li­suuk­sia ma­te­ri­aa­lin ke­ruu­seen. Olem­me erään­lai­sia so­lut­tau­tu­via agent­te­ja. Eten­kin ju­nien ra­vin­to­la­vau­nut avaa­vat hy­viä paik­ko­ja ih­mis­ten tark­kai­luun. Niis­sä kun on lä­hes ai­na ruuh­kaa ja pöy­dän jou­tuu usein ja­ka­maan ven­to­vie­rai­den kans­sa. Ja näis­sä ah­tais­sa ra­vin­to­lois­sa vir­taa myös reip­paas­ti ilo­lien­tä, joka avaa suo­ma­lais­ten tup­pi­suut. Tun­nel­ma on­kin usein ka­tos­sa. Mat­ka­lai­set ei­vät aa­vis­ta, et­tä hei­dän jou­kos­saan is­tuu va­koo­ja sil­mät tark­ka­na ja kor­vat hö­röl­lä.

Kir­jai­li­jat ei­vät ole ai­noi­ta, jot­ka ovat ha­vain­neet ra­vin­to­la­vau­nu­jen ai­nut­laa­tui­sen tun­nel­man, vaan olen tör­män­nyt ih­mi­siin, jot­ka nou­se­vat ju­naan pel­käs­tään sen vuok­si. Eri­tyi­ses­ti mie­lee­ni on jää­nyt eräs al­ku­tal­ven mat­ka Po­ris­ta Kuo­pi­oon. Ja­oin pöy­dän kah­den toi­sil­leen en­nes­tään tun­te­mat­to­man seu­ru­een kans­sa, jois­ta kum­pi­kaan ei ol­lut mat­kal­la mi­hin­kään. He oli­vat va­ran­neet mat­kan­sa hy­vis­sä ajoin ai­noi­na pe­rus­tei­naan mah­dol­li­sim­man pit­kä edes­ta­kai­nen mat­ka mah­dol­li­sim­man hal­val­la. Toi­nen ryh­mä mat­ka­si Hel­sin­gis­tä Piek­sä­mä­el­le, toi­nen Vaa­sas­ta Mik­ke­liin. Tar­koi­tus oli siis viet­tää päi­vä ju­nas­sa juo­den ja jat­ku­vas­ti pöy­däs­sä vaih­tu­vien vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa ju­tel­len.

Eh­kä tämä mat­kus­ta­mi­nen ei mi­hin­kään ei min­kään vuok­si on vain suo­ma­lai­nen jut­tu. Sei­laam­me­han me esi­mer­kik­si Tu­rus­ta Tuk­hol­maan­kin nou­se­mat­ta lain­kaan mai­hin.

Art­tu Tuo­mi­nen

Po­ri­lai­nen kir­jai­li­ja ja ym­pä­ris­töin­si­nöö­ri, joka am­men­taa luo­mis­vim­man­sa po­ri­lai­ses­ta hul­luu­des­ta, ran­ni­kon luon­nos­ta ja Sel­kä­me­ren aal­lois­ta.