Mar­ras­kuu. Avaat Fa­ce­boo­kin. Vas­taan vyö­ryy ku­via kim­mel­tä­vis­tä ki­nok­sis­ta. Lu­men tu­los­ta on tar­peen il­moit­taa so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, sil­lä läh­tö­koh­tai­ses­ti naa­pu­rit ei­vät osaa it­se kat­soa ulos ik­ku­nas­ta ja to­de­ta il­mi­sel­vää asi­aa.

Jou­lu­kuu. Jou­lu­pöy­tä. Jo­kai­sel­la sei­näl­lä sa­mat otok­set. Ai teil­lä­kin vie­te­tään jou­lua?

Maa­lis­kuu. Au­rin­ko. Ke­vään en­sim­mäi­set les­ken­leh­det. Läh­det kä­ve­lyl­le ja näp­säi­set ku­van. Pos­taat sen net­tiin ja surf­faat tren­din har­jal­la.

Ju­han­nus. Ku­vat ko­kos­ta ja sau­na­vih­das­ta. Ker­ta toi­sen­sa jäl­keen.

Elo­kuu. ”Met­sän kul­taa.” Fee­di täyt­tyy kant­ta­rel­li­ku­vis­ta. ”Hei me ol­laan met­säs­sä! Ol­laan reip­pai­ta ja ak­tii­vi­sia!”

Lo­ka­kuu. Rus­ka. Kau­nis­ta. Ku­vat pöy­tään, vaik­ka­pa vain omas­ta pi­has­ta. Ei sitä Lap­piin as­ti jak­sa läh­teä.

Men­nään ran­nal­le, ku­vat san­daa­leis­ta hie­kal­la. ”Olen niin lo­mal­la!”

Ra­vin­to­las­sa, pa­kol­li­nen lau­tas­tal­len­ne. Läh­de­tään me­rel­le, ly­hyt vi­deo aal­lois­ta. Sy­ty­te­tään nuo­tio, kuva gril­li­mak­ka­rois­ta.

Kun en­nen so­si­aa­lis­ta me­di­aa läh­din met­sään, läh­din sin­ne il­man ka­me­raa. Elin het­kes­sä et­si­mät­tä täy­del­lis­tä va­loa tai ku­va­kul­maa. Nau­tin hil­jai­suu­des­ta ja kii­reet­tö­myy­des­tä. Ny­ky­ään jo­kai­nen kan­taa reis­suil­laan kän­nyk­kää. Omien ku­vien ot­ta­mi­ses­ta ja so­me­pos­taa­mi­ses­ta on tul­lut tapa. Oma hil­jai­nen het­ki kes­key­te­tään sik­si, kun­nes saa­daan kai­vet­tua ka­me­ra esiin ja teh­tyä het­kes­tä jul­ki­nen. Kau­niit het­ket ko­e­taan ka­me­ran kaut­ta ja ka­me­ran eh­doil­la ja ar­vo­te­taan sen mu­kaan kuin­ka pal­jon tyk­käyk­siä ne saa­vat.

Sie­nis­tä, nuo­ti­os­ta ja lu­mi­han­ges­ta on saa­ta­va kuva – to­dis­te muil­le, et­tä olet ko­ke­nut nuo het­ket, sil­lä il­mei­ses­ti muu­ten nii­tä ei kos­kaan ta­pah­tu­nut.

So­si­aa­li­nen me­di­al­la on to­dis­te­tus­ti po­si­tii­vi­sia puo­lia. So­mes­sa on help­po ja­kaa tie­toa ja pi­tää yh­teyt­tä ys­tä­viin ja su­ku­lai­siin, mut­ta vaa­ra­na on, et­tä so­mes­sa kiil­lo­tet­tu oma iden­ti­teet­ti ei enää ole­kaan oma, vaan tapa hank­kia huo­mi­o­ta ja hy­väk­syn­tää.

Jos­kus sie­net voi poi­mia ja lu­mi­han­kea ihas­tel­la il­man ku­vien ot­ta­mis­ta. Se on ihan sal­lit­tua. Kan­nat­taa ko­keil­la.

Art­tu Tuo­mi­nen

Po­ri­lai­nen kir­jai­li­ja ja ym­pä­ris­töin­si­nöö­ri, joka am­men­taa luo­mis­vim­man­sa po­ri­lai­ses­ta hul­luu­des­ta, ran­ni­kon luon­nos­ta ja Sel­kä­me­ren aal­lois­ta.