Arttu Tuominen: Ne pakolliset somekuvat
Marraskuu. Avaat Facebookin. Vastaan vyöryy kuvia kimmeltävistä kinoksista. Lumen tulosta on tarpeen ilmoittaa sosiaalisessa mediassa, sillä lähtökohtaisesti naapurit eivät osaa itse katsoa ulos ikkunasta ja todeta ilmiselvää asiaa.
Joulukuu. Joulupöytä. Jokaisella seinällä samat otokset. Ai teilläkin vietetään joulua?
Maaliskuu. Aurinko. Kevään ensimmäiset leskenlehdet. Lähdet kävelylle ja näpsäiset kuvan. Postaat sen nettiin ja surffaat trendin harjalla.
Juhannus. Kuvat kokosta ja saunavihdasta. Kerta toisensa jälkeen.
Elokuu. ”Metsän kultaa.” Feedi täyttyy kanttarellikuvista. ”Hei me ollaan metsässä! Ollaan reippaita ja aktiivisia!”
Lokakuu. Ruska. Kaunista. Kuvat pöytään, vaikkapa vain omasta pihasta. Ei sitä Lappiin asti jaksa lähteä.
Mennään rannalle, kuvat sandaaleista hiekalla. ”Olen niin lomalla!”
Ravintolassa, pakollinen lautastallenne. Lähdetään merelle, lyhyt video aalloista. Sytytetään nuotio, kuva grillimakkaroista.
Kun ennen sosiaalista mediaa lähdin metsään, lähdin sinne ilman kameraa. Elin hetkessä etsimättä täydellistä valoa tai kuvakulmaa. Nautin hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Nykyään jokainen kantaa reissuillaan kännykkää. Omien kuvien ottamisesta ja somepostaamisesta on tullut tapa. Oma hiljainen hetki keskeytetään siksi, kunnes saadaan kaivettua kamera esiin ja tehtyä hetkestä julkinen. Kauniit hetket koetaan kameran kautta ja kameran ehdoilla ja arvotetaan sen mukaan kuinka paljon tykkäyksiä ne saavat.
Sienistä, nuotiosta ja lumihangesta on saatava kuva – todiste muille, että olet kokenut nuo hetket, sillä ilmeisesti muuten niitä ei koskaan tapahtunut.
Sosiaalinen medialla on todistetusti positiivisia puolia. Somessa on helppo jakaa tietoa ja pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, mutta vaarana on, että somessa kiillotettu oma identiteetti ei enää olekaan oma, vaan tapa hankkia huomiota ja hyväksyntää.
Joskus sienet voi poimia ja lumihankea ihastella ilman kuvien ottamista. Se on ihan sallittua. Kannattaa kokeilla.
Arttu Tuominen
Porilainen kirjailija ja ympäristöinsinööri, joka ammentaa luomisvimmansa porilaisesta hulluudesta, rannikon luonnosta ja Selkämeren aalloista.