Jukka Moilanen: Tuulivoimasta on tullut salonkikelpoista
Lähes 20 vuotta sitten ryhdyimme laatimaan Satakunnan ensimmäistä maakuntakaavaa. Kiinnostus tuulivoiman lisäämiseen oli herännyt. Sen koettiin olevan ympäristön kannalta hyvä tapa tuottaa energiaa. Tunnustettiin, että rakentaminen aiheuttaa myös kielteisiä ympäristövaikutuksia. Tuolloin monet kutsuivat tuulivoimasuunnitelmia ”viherpiipertäjien puuhasteluksi”. Monissa Euroopan maissa niiden rakentaminen oli jo paljon pidemmällä kuin Suomessa. Sittemmin tuulivoimarakentaminen on päässyt meilläkin hyvään vauhtiin.
Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan maahamme on rakennettu vuoden 2022 loppuun mennessä yhteensä 1 393 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 5 677 megawattia. Kapasiteetti kasvoi vuoden 2022 aikana merkittävästi 2 430 megawatilla ja 437 voimalalla. Vauhti on hurja. Suunnitelmissa olevia hankkeita on paljon. Niitä hidastaa Nimby-ilmiö, ”not in my back yard, – kyllä, mutta ei minun takapihalleni”.
Tuulivoimatuotannon kasvuun vaikutti merkittävästi kauppa- ja teollisuusministeriön energiainvestointien tukijärjestelmä, jossa hankkeille sai 40 prosentin investointituen. Samoin, uusien hankkeiden osalta nyt jo sulkeutunut, syöttötariffijärjestelmä vauhditti tuotantoa merkittävästi.
Suomalaista tuulivoimaa on rakennettu vuodesta 2018 lähtien markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. Energiakriisin siivittämänä tuulivoimasta onkin tullut vakavasti otettava salonkikelpoinen vaihtoehto suomalaisessa energiapolitiikassa.
Uutiset ovat usein negatiivisia, miksi? Uutisiin päätyvät yleensä asiat, jotka ovat poikkeamia normaalista. Varsin usein nämä poikkeamat ovat negatiivisia. Näinä päivinä uutisvirta aiheuttaa ahdistusta, sillä usean vuoden ajan on maailmassa ollut suuria globaalisia poikkeamia normaalista. Juuri niistä nyt uutisoidaan. Toki niistä pitää uutisoidakin, mutta käsi sydämellä kysyn, eikö sekaan mahtuisi muutakin iloista kuin kymppiuutisten loppukevennys?
”Jos mul ois valta keisarin”, perustaisin uutisvälineen, jossa kerrottaisiin vain mukavista asioista. Ihmiset saisivat illan päätteeksi katsella jonkin aikaa niitä, ja laskeutua uneen hieman rauhallisemmin mielin. No kuka sen maksaa? En tiedä. Ehkä yhteiskunta.
Eivät kaikki seniorikansalaiset ole täysin tumpeloita sähköisessä asioinnissa. Törmäsin henkilökohtaisesti pankkiasioinnissa yllättäen siihen, että virkailija puhui minulle pankin sähköisistä palveluista, ilmeisesti ikäni innoittamana, kuin pikkulapselle. Uskon, että kaikissa ikäryhmissä on eritasoisia bittinikkareita. ”ATK” on kuitenkin niin vanha keksintö, että itse olen käyttänyt sitä töissä ja opinnoissani lähes 50 vuotta. Ensimmäisessä tutkintotodistuksessani 46 vuoden takaa on arvosana kolmivuotisen ATK-opiskelun jälkeen ”Tietojenkäsittely yhdeksän 9”.
Mitään ATK-herätystä en ole koskaan saanut, mutta töihin on aina liittynyt tietotekniikka. Kaikki käytännön asiat hoituvat edelleenkin kohtuullisesti. Toki on paljon ihmisiä, joille tietotekniikka ei ole tullut työssä tai opinnoissa tutuksi. Tällöin asiat ovat ymmärrettävästi hankalampia. Minusta olisi tyylikästä kysyä, kuinka tuttua sähköinen asiointi on, ennen kuin ryhtyy syntymävuoden perusteella pitämään tietotekniikan alkeiskurssia.
Jukka Moilanen
Kaupunginjohtaja emeritus