Kimmo Ahonen: Yleisradio ei arvosta parhaita radio-ohjelmiaan
Juice Leskinen lauloi aikanaan, millaista on blues Pieksämäen asemalla. Radiossa 16-minuuttista mestariteosta kuulee valitettavan harvoin. Yleisradion asemilla ei soi kohta enää blues. Eikä country, eikä rockabilly. Bluegrassista tai western swingistä nyt puhumattakaan. Uudet tuulet puhaltavat, ja ne tuovat kylmiä väristyksiä kaikille rytmimusiikin ystäville.
Yle ilmoitti lopettavansa juurimusiikin erikoisohjelmat Bluesministerin ja Kantritohtorin. Kirves osui myös suomalaiseen kansanmusiikkiin, jonka erikoisohjelma Sydänjuurilla sai osakseen punakynää. Jos Yleisradio ei soita suomalaista kansanmusiikkia, niin mikä taho maailmassa sitten soittaa?
Tämä kehityskulku on osa kulttuurin moniäänisyyden kaventumista. Toinen esimerkki siitä on hallituksen esitys kirjastojen vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen lakkauttamisesta. Kulttuurin köyhdyttämisen euromääräinen hinta on pieni, mutta vaikutus suuri.
Bluesministerin ja Kantritohtorin lopettaminen on karhunpalvelus suomalaiselle musiikille: niin kuuntelijoille, muusikoille kuin konserttijärjestäjille. Amerikkalaista juurimusiikkia soittavia yhtyeitä on maassamme paljon. Radiokanavien soittolistoilla heidän uutuuslevyjään ei kuule.
Myönnän auliisti, että radion kuuntelijana en edusta sitä ikäryhmää, jota Ylen musiikkipomot tavoittelevat. Yle haluaa kilpailla kaupallisten radioasemien kanssa ”nuorista” kuulijoista. Moinen ohjelmapolitiikka ei ole järkevää eikä Yleisradion toimintaeetoksen mukaista. Hyvin toimitetut ja asiantuntevasti taustoitetut musiikkiohjelmat ovat radion kruununjalokiviä. Ne ovat myös kansansivistystä parhaimmillaan.
Juurimusiikkiohjelmin korvaajiksi tulee ”dancemusiikkia” sekä ohjelma nimeltä Meille käy hyvin – Nora Weiss. Ylen mukaan se ”tarjoaa turvallisen tilan ja tunnelman, johon on ilo käpertyä ja jossa on pehmoinen olla”. Rock and rollia pidettiin joskus paholaisen musiikkina. Ehkä sitä ei tarvita näissä uusissa turvallisissa tiloissa.
Yle on uudistuksillaan kuin nuorten bileisiin eksynyt aikuinen, joka yrittää epätoivoisesti matkia nuorisoslangia. Voiko tuloksena olla muuta kuin myötähäpeää?
FT Kimmo Ahonen,
Porin yliopistokeskus