"Muu­ta sun seu­tu" on Kar­hu­seu­tu ry:n to­teut­ta­ma kak­si­vuo­ti­nen ke­hit­tä­mis­han­ke, jon­ka ta­voit­tee­na on vah­vis­taa alu­een ve­to­voi­maa vii­den kun­nan alu­eel­la Sa­ta­kun­nan yti­mes­sä. Osal­lis­tuin ke­sä­kuun alus­sa hank­keen jär­jes­tä­mään yh­dis­ty­sil­taan Ko­ke­mä­el­lä. Pai­kal­la oli lä­hes pa­ri­kym­men­tä eri yh­dis­tys­ten ja yh­tei­sö­jen edus­ta­jaa. Tun­nel­ma oli in­nos­tu­nut ja ide­a­ri­kas. Kes­kus­te­luis­sa nou­si esiin mo­nia aja­tuk­sia sii­tä, mi­ten Sa­ta­kun­taan saa­tai­siin uu­sia asuk­kai­ta ja mi­ten alu­een vah­vuuk­sia voi­tai­siin tuo­da pa­rem­min esil­le.

Uu­sien asuk­kai­den hou­kut­te­le­mi­nen on tär­ke­ää, mut­ta yh­tä tär­keä ky­sy­mys kuu­luu: mitä ta­pah­tuu sen jäl­keen, kun muut­to­laa­ti­kot on kan­net­tu si­sään?

Moni paik­ka­kun­ta pa­nos­taa pal­ve­lui­hin, asu­mi­seen, har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­siin ja viih­tyi­sään ym­pä­ris­töön. Ne ovat­kin tär­kei­tä ve­to­voi­ma­te­ki­jöi­tä. Sil­ti ne ei­vät yk­sin rat­kai­se sitä, jää­kö ih­mi­nen paik­ka­kun­nal­le vai jat­kaa­ko hän mat­kaan­sa muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua. Rat­kai­se­vaa on usein se, mil­lai­sen vas­taa­no­ton uu­si asu­kas saa. Syn­tyy­kö tun­ne, et­tä kuu­luu jouk­koon? Löy­tyy­kö yh­tei­sö, jo­hon kiin­nit­tyä?

Kiin­nit­ty­mi­nen ei ta­pah­du het­kes­sä. Se on usein pit­kä pro­ses­si, joka ra­ken­tuu vä­hi­tel­len ar­jen koh­taa­mi­sis­ta. Ys­tä­väl­li­nen ter­veh­dys kau­pan pi­has­sa, kut­su mu­kaan ta­pah­tu­maan, ly­hyt kes­kus­te­lu lenk­ki­po­lul­la tai naa­pu­rin tar­jo­a­ma apu voi­vat ol­la yl­lät­tä­vän mer­ki­tyk­sel­li­siä.

Yh­dis­ty­sil­lan kes­kus­te­luis­sa nou­si vah­vas­ti esiin yh­dis­tys­ten roo­li täs­sä työs­sä. Yh­dis­tyk­set tar­jo­a­vat mah­dol­li­suuk­sia tu­tus­tua ih­mi­siin, osal­lis­tua toi­min­taan ja löy­tää oma paik­ka yh­tei­sös­sä. Ne ra­ken­ta­vat osal­li­suut­ta ta­val­la, jo­hon mi­kään vi­ral­li­nen pal­ve­lu ei yk­sin pys­ty.

Muis­tan edel­leen oman ko­ke­muk­se­ni, kun muu­tin ai­ka­naan Ko­ke­mä­el­le. Olin paik­ka­kun­nal­la uu­si, en­kä tun­te­nut juu­ri ke­tään. Sil­ti ih­mi­set ter­veh­ti­vät. Ei sik­si, et­tä oli­sim­me tun­te­neet toi­sem­me, vaan sik­si, et­tä tääl­lä oli ta­pa­na ter­veh­tiä. Se tun­tui hy­väl­tä. Sii­nä oli vies­ti: si­nut huo­ma­taan, olet ter­ve­tul­lut tän­ne.

Eh­kä juu­ri sii­nä pii­lee yh­tei­söl­li­syy­den ydin. Ei suu­ris­sa juh­la­pu­heis­sa tai näyt­tä­vis­sä hank­keis­sa, vaan ta­vas­sa koh­da­ta toi­nen ih­mi­nen. Pie­nis­sä te­ois­sa, jot­ka ker­to­vat, et­tä jo­kai­nen kuu­luu jouk­koon.

Tuos­ta en­sim­mäi­ses­tä ter­veh­dyk­ses­tä on ku­lu­nut 46 vuot­ta. Olen edel­leen ko­ke­mä­ke­läi­nen. Sik­si us­kon, et­tä kun pu­hum­me alu­een ve­to­voi­mas­ta, mei­dän kan­nat­taa pu­hua myös vas­taa­not­ta­vuu­des­ta. Uu­sia asuk­kai­ta tar­vi­taan, mut­ta vie­lä tär­ke­äm­pää on saa­da hei­dät tun­te­maan, et­tä he ovat löy­tä­neet pai­kan, jo­hon jää­dä.

Muut­to­laa­ti­koi­den kan­ta­mi­nen on vas­ta al­ku. To­del­li­nen ko­tiu­tu­mi­nen al­kaa vas­ta sen jäl­keen.

Tuu­la Ni­ku­la-Häk­li

Ko­ke­mä­ki, kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu (kesk.), Elä­ke­lii­ton Ko­ke­mä­en yh­dis­tys ry pj.