Suo­mi on vii­mei­set vuo­si­kym­me­net kul­ke­nut va­kaa­ta vau­ras­tu­mi­sen pol­kua. Olem­me maa­il­man on­nel­li­sin maa ja tasa-ar­vo­ti­las­tois­sa ai­van kär­ki­pääs­sä. Suo­ma­lai­nen on kes­ki­mää­rin ai­kai­sem­paa tyy­ty­väi­nen elä­mään­sä ja hyvä niin. Kes­ki­ar­vot kui­ten­kin kät­ke­vät taak­seen vä­es­tö­ryh­mit­täi­siä ero­ja, joi­den osal­ta ei ole va­raa um­mis­taa sil­mi­ään. Ko­et­tua hy­vin­voin­tia vä­hen­tä­vät eri­tyi­ses­ti toi­meen­tu­lo­vai­keu­det, jois­ta kär­si­vät mui­ta use­am­min yk­si­na­su­vat ja yk­sin­huol­ta­jat. Vaik­ka köy­hyy­sas­tees­sa ei ole ta­pah­tu­nut suu­ria muu­tok­sia, on eri­tyi­sek­si ai­kam­me haas­teek­si muo­dos­tu­nut köy­hyy­den pit­kit­ty­mi­nen. Vaik­ka työt­tö­myy­sas­teem­me on en­nä­tyk­sel­li­sen kor­ke­al­la, on pit­kä­ai­kais­työt­tö­myys ja sii­tä joh­tu­va pit­kit­ty­nyt köy­hyys edel­leen lii­an yleis­tä. Lii­an moni lap­si elää edel­leen köy­hyy­des­sä. Lii­an pit­kään.

Eri­ar­voi­suus­ke­hi­tys­tä vas­taan on tais­tel­ta­va joka päi­vä. Tie­däm­me, et­tä pan­de­mia-ai­ka koh­te­li eri­ar­voi­ses­ti ih­mi­siä, syn­nyt­tä­en hy­vin­voin­ti­va­jet­ta muun mu­as­sa lap­sil­le, vam­mai­sil­le, van­huk­sil­le ja mie­len­ter­vey­son­gel­mai­sil­le. Joku pys­tyi te­ke­mään etä­töi­tä, joku ei. Ko­ke­mus sa­mas­sa ve­nees­sä olos­ta hel­pos­ti hei­ken­tyy, kun krii­sis­sä mie­len val­taa tun­ne, et­tä jot­kut pää­se­vät vä­hem­mäl­lä tois­ten jou­tu­es­sa te­ke­mään enem­män uh­rauk­sia. On sel­vää, et­tä myös ener­gi­ak­rii­si koh­dis­tuu an­ka­ram­min hei­hin, joil­la on ta­lou­del­li­ses­ti haa­voit­tu­vam­pi ti­lan­ne.

Sain osal­lis­tua lo­ka­kuus­sa Po­rin to­ril­la Asun­not­to­mien yön ta­pah­tu­maan sekä Hel­sin­gis­sä ”Kan­sa­ne­dus­ta­jat ja köy­hyyt­tä ko­ke­neet sa­mas­sa pöy­däs­sä” -kes­kus­te­luun. Mo­lem­mat oli­vat tär­kei­tä ti­lai­suuk­sia ja kum­mas­sa­kin ko­ros­tui toi­mi­vien pal­ve­lui­den mer­ki­tys eri­ar­voi­suu­den, asun­not­to­muu­den ja köy­hyy­den vä­hen­tä­mi­ses­sä. Lii­an usein apua ha­ke­vien ih­mis­ten on­gel­mia ei tun­nis­te­ta tai hei­tä jopa ylen­kat­so­taan. Täl­löin asi­oi­den hoi­ta­mi­nen ja on­gel­mat pit­kit­ty­vät. Pa­him­mil­laan on­gel­mia ei sit­ten enää pys­ty­tä­kään kor­jaa­maan, vaan ne jää­vät jopa eli­ni­käi­sik­si. Yh­tä tär­ke­ää on myös asen­tei­den kor­jaa­mi­nen. Edel­leen asen­teis­sa työt­tö­miä ja köy­hiä koh­taan oli­si kor­jaa­mi­sen va­raa. Työt­tö­myy­den ja köy­hyy­den taus­tal­la on ai­na yk­si­löl­li­nen ta­ri­na. Ne ovat ta­ri­noi­ta, jot­ka si­nun, mi­nun ja yh­teis­kun­nan pi­tää kuun­nel­la.

Hei­di Vil­ja­nen

Kan­sa­ne­dus­ta­ja (sd.)