Sampsa Kataja: Lääke jengirikollisuuteen on jengiytymisen estäminen
Pikkupoikina seurasimme Porin nykyisessä Lukkarinsannassa olleita kahakoita. Myöhemmin Porin silloin kutsutulla rännillä kaatui joku poliisiautokin.
Ennenkin kaupunginosien väliset porukat ottivat toisistaan mittaa. Onneksi silloin, mitä minä tiedän, ilman tuliaseita – yhtä puuhun hakattua haulikkoa lukuun ottamatta.
Suomesta ei saa tulla Ruotsin kaltaista jengien sotatannerta. Ruotsi on Euroopassa poikkeus. Ampumisia ja räjähdyksiä tapahtuu tuon tuosta.
Suomessa toimii poliisin mukaan reilu kymmenen jengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jäseniä näissä porukoissa on noin 200. Ruotsissa lukuihin voi lisätä nollia.
Jengiytymistä on tutkittu maailmalla vuosikymmeniä. Edelleenkään ei ole löytynyt yhteensopivaa määritelmää jengistä saati osaan siitä liittyvästä jengirikollisuudesta. Poliisin ja sosiologien määritelmät ja näkemykset poikkeavat kovin toisistaan. Maallikon silmin erot kaveriporukasta, ilkivallantekijöistä, tappelijoista, järjestäytyneeseen rikollisuuteen on kuitenkin selvä.
Moni estäisi jengirikollisuutta rajoittamalla maahanmuuttoa. Jos kuitenkin haluamme pitää huolta Suomen huoltosuhteesta ja työvoimasta, maahanmuutto on välttämättömyys. Tarvitsemme sekä korkeasti koulutettuja että suorittavaa työtä tekeviä, myös heidän perheensä.
Poliisin ja turvallisuushenkilöstön resurssit on turvattava ja määrääkin lisättävä, mutta jengirikollisuutta ei estetä tuplaamalla poliisivoimat tai kategorisoimalla etnisiä ryhmiä. Paras lääke on, että sosiaaliset ja ekonomiset ryhmät kohtaavat toisensa ja elävät mahdollisimman lähellä toisiaan. Puhutaan siis sekregaation ehkäisemisestä.
Jos ei synny yhteiskunnasta itsensä erilleen kokevia porukaita, sanottakoon jengejä, ei synny myöskään jengiväkivaltaa. Pitäisikö keskittyä siihen, eikä voimatoimiin? Rajat kiinni vai henkiset rajat auki?
Sampsa Kataja
Porilainen asianajaja ja varatuomari

