Juu­ri vie­tet­ty nais­ten­päi­vä muis­tut­taa mei­tä sii­tä, et­tei tasa-ar­vo ole it­ses­tään­sel­vyys. Usein se lii­te­tään vain su­ku­puol­ten vä­li­siin eroi­hin, jol­loin yk­si tär­keä nä­kö­kul­ma jää kes­kus­te­lus­sa taka-alal­le: tasa-ar­vo eri ikä­luok­kien kes­ken.

Työ­pai­koil­la ja yh­tei­söis­sä kul­kee nä­ky­mä­tön ra­ja­pin­ta, joka vai­kut­taa sii­hen, mi­ten ih­mis­ten osaa­mis­ta ja pa­nos­ta ar­vi­oi­daan. Mo­nes­ti ste­re­o­ty­pi­at saa­vat vah­vas­ti ja­lan­si­jaa; nuo­ria pi­de­tään ko­ke­mat­to­mi­na, ko­ke­nei­ta jäh­mei­nä ja muu­tok­siin so­peu­tu­mat­to­mi­na, nai­sia hei­kom­pi­na ja mie­hiä vah­vem­pi­na. Mi­kään näis­tä aja­tuk­sis­ta ei tee oi­keut­ta to­del­li­suu­del­le. Sen si­jaan ne mo­nes­ti ka­ven­ta­vat yk­si­lön mah­dol­li­suuk­sia ja es­tä­vät yh­teis­kun­tam­me täyt­tä po­ten­ti­aa­lia to­teu­tu­mas­ta.

Nais­ten­päi­vä kut­suu poh­ti­maan, mi­ten toi­mim­me jo­ka­päi­väi­sis­sä ti­lan­teis­sa. Kei­tä kuun­te­lem­me? Ke­nel­le an­nam­me ti­laa? Jo­kai­sel­la tu­lee ol­la mah­dol­li­suus tuo­da osaa­mi­sen­sa esiin il­man vä­hät­te­lyä tai ole­tuk­sia. Tasa-ar­vo ei ole kil­pai­lu, jos­sa joku me­net­tää, kun toi­nen saa. Se on ky­kyä ja­kaa ti­laa ja an­taa mah­dol­li­suus kas­vaa.

Ikä tai su­ku­puo­li ei mää­ri­tä ky­kyä op­pia, sen te­ke­vät asen­teem­me. Vaik­ka su­ku­puol­ten tasa-ar­vos­sa on edis­tyt­ty, ikä­syr­jin­tä elää sit­ke­äs­ti. Työ­e­lä­mäs­sä ole­te­taan hel­pos­ti, et­tä nuo­ri ei voi vie­lä tie­tää tar­peek­si, tai et­tä ko­ke­nut ei voi op­pia enää uut­ta. To­tuus on päin­vas­tai­nen: kun su­ku­pol­vet koh­taa­vat ai­dos­ti, syn­tyy ai­nut­laa­tuis­ta op­pi­mis­ta.

Nuo­ret tuo­vat roh­keut­ta ja uu­sia nä­kö­kul­mia. Ko­ke­neet tuo­vat ym­mär­rys­tä ja laa­jem­paa kon­teks­tia. Yh­des­sä syn­tyy ko­ko­nai­suus, joka on vah­vem­pi kuin kum­pi­kaan erik­seen. Van­ha­kin ket­tu op­pii uu­sia temp­pu­ja, kun sii­hen vaan an­ne­taan oi­ke­at läh­tö­koh­dat ja mah­dol­li­suu­det.

19.3. vie­täm­me Min­na Cant­hin päi­vää eli tasa-ar­von päi­vää. Se on jäl­leen yk­si päi­vä, jol­loin voim­me ky­syä it­sel­täm­me: mi­ten minä to­teu­tan tasa-ar­voa? Ar­jen teot rat­kai­se­vat. An­nan­ko ai­dos­ti ti­laa eri taus­tois­ta tu­le­vil­le? Ky­see­na­lais­tan­ko omat ole­tuk­se­ni iäs­tä, su­ku­puo­les­ta ja osaa­mi­ses­ta? To­del­li­nen tasa-ar­vo syn­tyy ta­vas­ta koh­da­ta toi­nen ih­mi­nen ar­vos­ta­vas­ti, en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti ja ute­li­aas­ti.

Kun ym­mär­räm­me, et­tä tasa-ar­vo kos­kee mei­tä kaik­kia ja ylit­tää kaik­ki ra­jat, olem­me val­mii­ta ra­ken­ta­maan sel­lai­sen yh­tei­sön ja työ­e­lä­män, joka ei huk­kaa ke­nen­kään po­ten­ti­aa­lia. Se on voi­ma­va­ra, jon­ka voim­me an­taa toi­sil­lem­me ja tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

Tei­ja Si­ro­la

Rau­man Ko­koo­mus­nai­set ry:n pu­heen­joh­ta­ja, Sa­ta­kun­nan Ko­koo­muk­sen pii­ri­hal­li­tuk­sen jä­sen