Ulla Leinon murreblogi: Tällai mennää
Äkkimakkeet... syyskuu 3. 2023 (Kekkose syntymäpäivä)
Tuli täs viikol taas miälee tua äkkimakkee sana, jota ei ol mee sanakirjois, ei vanhas eikä uuressakka. Kattoi stää synonyymisanakirjastakki, muttei sekkää tuntenu sannaa se paremmi ko kuukleka iha semmosenas. No meil tääl se kumminki o semmone hyvinki klaari asja ja tarkottaa just sitä, et o enemmä ko makkee. Oli präkkäämäs semmost syksyst kaikkei ulottuvil olevaa hilloo, joho tarttee ol freesei murettereit, inkifäärii, hillosokerii ja sit viä happamuureks vissii sitruunaa ja limee. Tälläsimmää kyl kaardemummaaki kryyriks ja ina salttii. Miäs siin helpates kysy et, ”eikai siit tul semmost äkkimakkeet”, ko näki mu mittaava sokerii litra mittaa? Ei tiär viä, mut pia stää maistetaa. Hyvvää tuli ja nii kaunist kattellakki, eikä äkkimakkeet sentää, mut juustoi kans prikal oikee passeli trahteerattava ja flikkani kyl jo ehrotti kääretortu välliiki passaavaks. Inkifäärii oli reippaasti, niät taitaa kaikki sattee aiheuttamat kolotuksekki hävit, ans kattoo, toivoo soppii kumminki.
Äkkimakkee ei ollu porilaiskirjailija Arttu Tuamise uus kirja, vaa pikemminki hyytävä, pauloissas pitävä, pelottava toretuntune, tunteikaski, omal kotikonnul sijottuva kuvaus siit mihi mailma o menos. Hyväne aika, kyl ny o korkee aika yhteiskunna kaikkines kattoo peilii ja ruvet hommii iha siält ruahojuuritasolt askelma kerrallas ylös astikka ja ”pelastaa mitä pelastettavis o”, ninko se enttine ihmine aikanas totes, ko vesi nousi. Kiitos Arttu taas taitavasti kriivatust kirjastas ja ninko se lukeneen ymmärsi hyvi, et tähä se kaikki ei viä päättyny ja nii sää olet sanonukki et yks viä tähä sarjaa.
Viime viikol päällikriivauksen oli satamine ja aika hyvi tottee osuki, niät ny ollaa melkei helisemäs noitte viljai kans ja perunaki taitaa jo kärsii, ko ainaki hinta o noussu, mitä sit kevvääl lainka onka? Tuli täs miälee yks vanha reklaami koneppaja puimurifapriiki ajoilt ja tälläänki se ny täs vanha jo eresmennee tirehtööri suuhu, ko hän se itte julkisesti aikanas kertoki. Oli jossai etelä mail ollu myyntireissul ja reklameerannu omistamas yhtiö puimurii totteemal et,”mis sorsa ui siäl Sampo pui.” Sihe vastapuali oli torennu, ”ettei tääl meil ol reiruu pualee vuatee satanu tippaaka”. Hiukka noloks oli menny puimureitte kauppaaja, mut tosi asja se oli et Sampo jo sillo klaaras märräämmilläkki pelloil. Millais ny mahretaa suut pan täs tänä syksyn, ko monil pelloil kuulemma vesi makkaa tää melkose satamise seurauksen? Satteest johtuu seki et vesi jojes o aikalai noussu, hiukka jo tännää muute laskenukki, mut virta o kova ja rannoist irronneit kokonaisii puit seilaa Porrii päi. Ei mittää uppotukkei, ne o pohjas. Sorsat o ny tääl turvas ja lekottellee kiinnitetyil laitureil ja kaislikoist hakkee sapuskaa. Uimine o siin ja siin, vois melkei sannoo et ina vaarallist jojes täl haavaa. Ens viikol sit taas jottai iha muut ko äkkimakkeet...
Ulla Leino
Porilainen murremaakari ja kotiseutuneuvos