Huh­ti­kuu o lo­puil­las ja vap­pu iha tos just nur­ka ta­kan. Viä aa­mus­ti, ko oli nii synk­kää tun­tu et tätä sur­kee rus­keet lu­an­too ny tart­tis saar au­rin­ko kui­vaa ja läm­mit­tää, et pää­sis se kev­vää vih­ree läpi. Just ny, ko tätä kna­put­te­le pil­kot­taa au­rin­ko jos­tai pil­vei ra­vost ja tun­tuu iha­nalt. Kyl ne sa­rek­ki viä au­ni­oit­ti tu­le­va, mut va­puks kuu­lem­ma läm­pee ja pääs­tää kaik­ki siit naut­tii. No so­lis oi­kee hyvä se! Joku har­mit­te­li et­tei puis­toi ol viä ru­a­kot­tu, muk­ko ol­lu nii mär­kää et­tei sin oi­kee ol ol­lu mit­tää as­jaa ei ai­na­ka tääl mee nur­kis.

Ei­le oli Kan­sal­li­ne ve­te­raa­ni­päi­vä ja tun­tu nii hy­vält, ko fla­kut flei­jas men­neit ve­te­raa­nei ja viä elos­ki ole­vai 2000 ve­te­raa­ni kun­ni­aks ja siin sa­mal lot­tain­ki sekä ko­ti­jou­kois par­haas teh­neit­te kans. Il­ma heit ei ol­tas näi hy­väs Su­a­mes, niät kii­tos ja kun­nia kai­kil se aj­jaa elä­neil voi kai san­noo. Val­ta­kun­nal­li­ne ve­te­raa­ni­juh­la Vaa­sas oli mee uu­rel nu­a­rel pre­si­ten­til­lek­ki vis­sii mel­kei jän­nit­tä­vä ja lii­kut­ta­va sa­mal. Häne vi­ä­res­säs juh­las is­tu 99-vu­a­ti­as ve­te­raa­ni, joka toi ve­te­raa­nei ter­veh­ryk­se juh­laa osal­lis­tun­neil ja muil­lek­ki kuu­lol ol­leil. Hän­ki toi­vo et­tei en­nää kos­kaa jou­rut­tas sem­mo­sii sora kau­hui kok­kee. Koko juh­last vä­lit­ty tii­vis yh­tee­kuu­lu­vai­suu­re tun­tu ja oli nii pas­se­lii, ko nu­a­ret ja van­hat sai yh­res la­val lau­laa. Kyl läm­mit­ti kuu­li­jaa seki nu­a­re flika lu­ke­ma krii­vaa­mas jut­tu tuf­fas­tas, joka so­ras oli pa­lel­lut­ta­nu jal­kas ja ny ne mo­nist kir­ja­vist vil­la­sist til­luk­kaist hu­a­li­mat pak­kas pa­le­lee.

No sit iha as­jast toi­see, ko har­mit­ti kuu­lus­tel TEHY puh­hee­joh­ta­ja haas­tat­tel­luu ja var­sin­ki ne häne sel­väs­ti hy­väk­sy­mäs v-sa­nat, joit kuu­lem­ma häne kir­jas­tak­ki löy­tyy rons­kis­ti. Miäs kyl to­tes mul ek­ko ”se pel­laa tai o pe­lan­nu (kä­ti­lö) ty­äk­ses se v…. kans, ni kai se siit joh­tuu?” Kyl ter­vey­re­hoi­to­hen­ki­lö­kun­nal ai­na­ki viä sil­lo mu ai­ka­na­ni oli vik­tist ain käyt­tää kau­nist ki­ält po­ti­lait­te kans. Yh­re ker­ra yh­ten yän kuu­li jol­lai osas­tol­la­ni söö­ters­ka kir­roo­va hoi­ret­ta­val­les, mut se as­ja kyl sit pui­tii jäl­ki­kät­tee kah­re kes­ke ja lu­a­ta, et se lop­pu sihe. Täm­mö­ses as­jas ole sit vis­sii tiuk­ka­pi­po­ne?

Ke­ven­net­tääs ny ina jut­tuu ha­jui­hi. Pi­ä­ni fa­mil­ja is­tu aa­mu­pa­lal ja yh­täk­kii sem­mo­ne alt ne­li­vu­a­ti­ne flik­ka to­tes siin äi­til­les:” Kuu­le äi­ti, ei täm­mö­ses pas­ka ha­jus kuk­kaa voi aa­mu­pal­laas syär.” Sel­ven­nyk­seks et pik­ku­ve­li siin liki is­tu po­tal ja si­sa­ruk­set oli hil­jak­koi al­ka­nees päi­vä­ko­ris to­re­nä­kö­ses­ti pääs­sy koht ki­ä­li­kyl­pyy. Sa­mal­lai ko meen­ki mu­ku­lat 60-lu­vul heti en­sim­mäi­sen päi­vän seu­ra­kun­na päi­vä­ker­hos oli ki­ro­sa­nat kamp­raa­teilt op­pi­nu. Sil­lai kai!

Vap­pun sit ilo ir­ti, sim­maa ja munk­kei, na­kit ja pe­ru­na­sa­lat­ti tai kril­lail­laa iha vaa vaik hamp­pä­ri­vää­rää ja herk­ku­si­ä­nii. Just nin­ko it­tel pas­saa. Ilost vap­puu kai­kil…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos