Vai ni!... ke­sä­kuu 9. 2024

No sil­lai ne ke­lit sit yh­täk­kii va­het­tuu. Viik­ko ta­ka­si ol­tii nii hel­tee tai­naa­mii et val­la, mut ans ol, ni tän­nää just ny, ko tätä täs kna­put­te­le o 13 as­tet pi­hal ja kova tuu­li tääl meil ran­nal. Oi­kees­tas koko aa­mu­päi­vä o tul­lu vet ja ol­lu ai­ka rank­kast. Sa­re­mit­ta­ri­ki näyt­ti iha kun­no lu­ke­maa, mut kyl sil­ti vet tar­vit­tii­ki, ko maa oli nii kui­vaa. Ny o sit kas­tu­nu ja rän­ni­pun­tut tul­lee ylit­te. Se hyvä pu­a­li täs ny oli kans, et hy­väl oma­tun­nol sai ja saa kat­tel ki­soi ja jän­nät su­a­ma­lais­te ur­hei­li­joit­te pu­a­lest. Se sit taas har­mit­ti tois­te pu­a­lest, ko oli ree­rat­tu kau­pun­kis nii mo­nel­laist til­fäl­lii, oli kirp­pa­reit ja pi­ha­e­sit­te­lyi, jok­ka olis tart­te­nu näti il­ma lu­a­naa­mis­sees. Täm­möst se vaa pak­kaa ol­lee, kon­nei ke­leist se pa­rem­mi voi etu­kät­tee var­mas­ti san­noo.

Mul oli vii­me vii­kol mo­nel­laist men­noo iha oma ter­vey­re suh­tee, mut on­neks kaik­ki o ny sen­tää kum­min­ki koh­ral­las. Nii us­sei ih­mi­set pak­kaa mork­kaa mil­lo mil­lä­ki sort­tii eril­lai­sii pal­ve­luit, mut tart­tee kyl san­noo, et nii sai­ra­la suu­po­lil, ko sit pu­a­les­tas sil­mä­lää­kä­ris­ki sai nii os­saa­vaa hoi­too ja hyv­vää pal­ve­luu et­tei härä päi­vää. O vai­kee puk­kee sa­noiks oma­koh­tast pel­koo jos­ta­ki sem­mo­sest, jost ei oi­kee it­te mit­tää ym­mär tai tiär ja sik­ko to­re­taa se pel­ko iha tur­haks­ki viä, ni se hel­po­tus o kä­si­kos­ke­tel­ta­vis. Pal­jo hel­pom­paa o rin­nal hel­pat toist klaa­raa omat tun­te­muk­ses ja am­mat­ti-ih­mi­sen luul­lak­se­ni os­saa jo hak­kee ne oi­keet sa­nak­ki siin. It­tes kans o val­la toist ja ti­ä­rän­ki mi­ä­les­sä­ni to­ren­nee­ni et vai ni ja kii­tos, ko kuu­li et kaik­ki o sit­ten­ki hyvi.

Vaj­jaa pari viik­koo mit­tu­maa­rii ja kyl­kai muis­tat­te kui mont as­jaa tart­tee just tähä het­kee saar ai­ko­seks, et voi hy­vil mi­ä­li sit juh­lis­taa ju­han­nust? Mitä muka tart­tis sit tehr? No mat­tot pes­tää, kla­sit pes­tää ja kar­tii­nit va­he­tet­taa su­vi­siks. Ryy­ti­maa per­raa­taa, pus­kai juu­ret ru­a­ko­taa ja en­sim­mäi­set yr­tit kui­va­taa. Ei vais­ka tää kaik­ki oli sil­lo en­ne­van­haa as­ja­lis­tal ja vält­tä­mä­tönt. Nyte ei en­nää mis­tää tom­mo­sist pu­hu­tak­ka, sen­ku jo­ka­ne taap­laa tyy­lil­läs ja tul­lee se mit­tu­maa­ri kum­min­ki teit taik jä­tit te­ke­mät. Hyvä nii! Vai ni, et­tei mil­lää en­nää mit­tää väl­lii.

Tän­nää eh­toos­ti sit se vaa­li­jän­ni­tys­ki lau­kee ja pääs­tää taas fun­tee­raa hel­pom­pii as­joit. Toi­vo muk­kaa ei tää sa­re­ke­li ny ka­ma­las­ti kar­si­nu ää­nes­täj­jii ja vai­kut­ta­nu hai­tal­li­ses­ti tu­lok­sii. On­neks meit etu­kät­tee ää­nes­tän­neit oli sen­tää rei­rus­ti kuu­lem­ma. Täl­läi sit taas ens viik­koo ja mor­jes­tet­taa, ko tref­fa­taa…