Vesivalo hyvinvointialueesta: Uudistamme vastuullisesti
Hyvinvointialueen päättäjien pitää tunnistaa tosiasiat, joilla on vaikutusta tulevaisuuden tekemisessä. Rahat toimintaan tulevat valtiolta. Valtio siis eri ministeriöt, varsinkin valtiovarainministeriö, ohjaavat ja valvovat hyvinvointialueen toimintaa, investointeja ja aikomuksia. Satakunnassa kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana tehdään 120 miljoonaa alijäämää. Se on katettava vuoteen 2026 mennessä. Kaikki ei siis voi säilyä ennallaan. Satakunnan väestö vanhenee ja vähenee. Koulutetusta ammattihenkilöstöstä on jo nyt pulaa ja se tulee vaan kasvamaan. Tarvitsemme lisää esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä, pelastajia, koulutettua hoitohenkilöstöä, fysioterapeutteja, kokkeja ja laitoshuoltajia. Työtä pitää tulevaisuudessa pystyä tekemään fiksummin tavoin. Vastuullinen poliittinen päättäjä antaa mahdollisuuden uudistuksille. Näin turvaamme satavarmaa hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta lähellä satakuntalaisille ihmisille.
Kiinteällä palveluverkolla tarkoitetaan asiakaspalvelupisteistä koostuvaa, tietyllä maantieteellisellä alueella sijaitsevaa toimipisteverkostoa. Palveluverkkoa täydentävät liikkuvat ja jalkautuvat palvelut. Digitaalinen palveluverkko sähköisinä palveluina osaltaan korvaa, tukee ja täydentää muuta palveluverkkoa. Hyvinvointialue suunnittelee asukkaiden palvelutarpeisiin ja palvelustrategiaan perustuvan joustavan ja kustannustehokkaan palveluverkon hyödyntäen monipuolisia sähköisiä palveluita (Valtioneuvosto 5.6.2018). Palveluverkon tekeminen on omissa käsissä.
Digitaalisista palveluista on hyviä kokemuksia Etelä-Savosta. Liikkuvien palveluiden hyödyistä taasen on vuosien kokemuksia Etelä-Karjalasta. Ei satakuntalaisten tarvitse pelätä uusien toimintamuotojen tuloa palveluverkon rakentamisessa.
Sote- ja pela- ammattilaiset ovat parhaita oman toimintansa ja työtapojensa kehittäjiä ja tähän vastuullisen päättäjän on annettava mahdollisuus.
Palveluverkko suunnitellaan satakuntalaisille ihmisille, ei kunnille. Vastakkainasettelusta on päästävä ratkaisuhakuiseen ja hyödylliseen yhteistyöhön. Satakunnan hyvinvointialueen päättäjien on huolehdittava siitä, että meillä on tulevaisuudessakin laajan päivystyksen sairaala ja muu palveluverkko, jotka takaavat palvelut kaikille satakuntalaisille. Vastuullisesti rakentaen eteenpäin.
Rauno Vesivalo
Aluevaltuuston jäsen (sd.), Pori