Vie­täm­me par­hail­laan upein­ta ke­sä­ai­kaa. Kes­ki­ke­sän suu­ri juh­la on ta­ka­na, mut­ta vie­lä on ke­sää jäl­jel­lä! Vie­lä riit­tää läm­pi­miä säi­tä, kau­nii­ta ke­säi­siä päi­viä ja va­loi­sia öi­tä. Kesä tuo mei­dät pi­me­äs­tä va­loon, ar­jen ru­tii­neis­ta lo­man va­pau­teen.

Tänä ke­sä­nä loma oli eri­tyi­sen odo­tet­tu. Tal­vi tun­tui har­vi­nai­sen pit­käl­le, pi­me­äl­le ja kyl­mäl­le. Ke­vään var­rel­le mah­tui pal­jon asi­oi­ta, jopa lii­kaa­kin. Ke­sä­lo­ma tun­tuu an­sai­tul­ta ja kai­va­tul­ta. Lepo jo aja­tuk­se­na on hou­kut­te­le­va ja kut­su­va. Aja­tus sii­tä, et­tä min­ne­kään ei ole kii­re, mi­tään ei tar­vit­se yrit­tää­kään suo­rit­taa, kuu­los­taa loh­dut­ta­val­le. Kyl­lä, lepo voi kuu­los­taa jopa loh­dut­ta­val­le.

Vai mitä sa­not­te Jee­suk­sen sa­nois­ta Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa: ”Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.” Loh­dut­ta­vaa. Jee­sus kut­suu mei­tä le­poon. Ei­kä ai­no­as­taan le­pää­mään työs­tä, vaan le­pää­mään kuor­mas­ta ja taa­kas­ta. Hän ei kut­su vain het­kel­li­seen hui­laa­mi­seen, vaan py­sy­vään le­von olo­ti­laan. Hän voi an­taa meil­le le­von.

Löy­tääk­se­si py­sy­vän le­von luo­vu­ta kaik­ki Ju­ma­lal­le – huo­le­si ja taak­ka­si, vir­hee­si ja rik­ko­muk­se­si.

Le­vos­sa on kyse an­teek­si­an­nos­ta, an­teek­si­saa­mi­ses­ta, so­vi­tuk­ses­ta, joka on mah­dol­lis­ta yk­sin Jee­suk­sen kaut­ta. Ei tar­vit­se yrit­tää suo­rit­taa elä­mää, yrit­tää ol­la pa­rem­pi tai tai­pua jäl­leen kuor­man al­le. Jee­sus on ot­ta­nut si­nun kuor­ma­si ja taak­ka­si kan­taak­seen ja tar­jo­aa si­nul­le le­poa.

”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu. Hän vie mi­nut vih­reil­le nii­tyil­le, hän joh­taa mi­nut vet­ten ää­reen, siel­lä saan le­vä­tä. Hän vir­voit­taa mi­nun sie­lu­ni.” Psal­mi 23

Maa­rit Laa­ma­nen

Pas­to­ri, Po­rin me­to­dis­ti­seu­ra­kun­ta

Maarit Laamanen