Luuk.10: 38-42

Tu­le­van sun­nun­tain Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ker­ro­taan Mar­tas­ta ja Ma­ri­as­ta. Mart­ta, joka pa­hek­sui Jee­suk­sel­le si­sar­taan Ma­ri­aa, kos­ka Ma­ria ei teh­nyt yh­tä pal­jon työ­tä kuin hän ja is­tui kuun­te­le­mas­sa Jee­suk­sen pu­hei­ta. Jee­sus kui­ten­kin sa­noi: ”Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.”

Jee­suk­sen ope­tus­ta voi hy­vin rin­nas­taa myös ny­kyi­ses­sä maa­il­mas­sa elä­vien ih­mis­ten elä­mään. Eläm­me suo­ri­tus­pai­nei­den kes­kel­lä, em­me­kä oi­ke­as­taan py­säh­dy kos­kaan tär­kei­den asi­oi­den ää­rel­le. Us­ko Ju­ma­laan ja toi­set ih­mi­set, ovat asi­oi­ta, jot­ka mei­dän pi­täi­si aset­taa elä­mäm­me en­sim­mäi­sil­le si­joil­le. Ny­ky­maa­il­ma mah­dol­lis­taa uu­sil­la me­ne­tel­mil­lä ja help­pou­del­la sen, et­tä suo­riu­tu­mi­nen kai­kes­ta ta­pah­tuu mel­kein it­sel­lään. Eh­kä sik­si teem­me­kin usein mon­taa asi­aa sa­maan ai­kaan. Esi­mer­kik­si ih­mis­suh­tei­ta ei hoi­de­ta vält­tä­mät­tä enää pe­rin­tei­seen ta­paan. Ai­to vuo­ro­vai­ku­tus ja ky­läi­ly tois­ten luo­na, on vaih­tu­nut pit­kiin vies­ti­ket­jui­hin ys­tä­vien vä­lil­lä. Voi­sim­me­ko kui­ten­kin sa­mal­la ta­val­la kuin en­nen, näh­dä vai­vaa tois­tem­me vuok­si? Mat­kus­taa esi­mer­kik­si ta­paa­maan ys­tä­vää ja to­del­la tie­tää, mil­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä hän on ja mitä hä­nel­le oi­ke­as­ti kuu­luu? So­si­aa­li­nen me­dia ei an­na to­del­lis­ta ku­vaa elä­mäs­täm­me. Voim­me luul­la toi­sen elä­män ole­van vaa­le­an­pu­nais­ta unel­maa, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa ih­mi­nen voi elää to­del­la mur­heel­lis­ta ar­kea.

Ha­lu­ai­si­ko Mart­ta teh­dä oi­ke­as­ti sa­moin kuin Ma­ria? Minä us­kon, et­tä hän ha­lu­ai­si. Hän ha­lu­ai­si lo­pet­taa suo­rit­ta­mi­sen ja vain sy­ven­tyä nii­hin asi­oi­hin, mit­kä oi­ke­as­ti ovat tär­kei­tä. Mart­ta to­den­nä­köi­ses­ti suh­tau­tui si­sa­reen­sa pa­hek­su­en juu­ri sik­si, et­tä oli ka­teel­li­nen tä­män tai­dois­ta kes­kit­tyä pal­jon tär­ke­äm­pään asi­aan. To­den­nä­köi­ses­ti, myös Ma­ri­as­ta nä­kyi se rau­ha, min­kä Jee­sus hä­nel­le ope­tuk­sil­laan an­toi. Mart­ta sen si­jaan raa­toi ja oli kat­ke­ra. Kat­ke­ruus te­kee meis­tä vi­hai­sia ja ma­sen­tu­nei­ta. Mart­ta­kin voi­si kui­ten­kin va­li­ta eri tien. Niin myös me. Me­kin voim­me pri­o­ri­soi­da elä­määm­me rau­haa ja toi­voa. Saam­me näi­tä asi­oi­ta Jee­suk­sel­ta, sa­moin kuin Ma­ria sai. Us­ko an­taa luot­ta­mus­ta huo­mi­seen niis­sä­kin het­kis­sä, jot­ka ovat meil­le vai­kei­ta. Ru­koil­len ja pyy­tä­en vah­vis­tam­me yh­teyt­tä Ju­ma­laan ja py­sym­me yh­tey­des­sä. Täs­sä asi­as­sa ei kan­na­ta sääs­tel­lä, vaan päin vas­toin sat­sa­ta jo­kai­se­na päi­vä­nä. Ja vaik­ka tun­tuu, et­tä maa­il­man suo­ri­tus­pai­ne vei­si mu­ka­naan, niin us­ko kan­nat­taa aset­taa elä­mäs­sä en­sim­mäi­sel­le si­jal­le.

Luon­nos­sa ole­mi­nen, on myös kei­no pääs­tä ir­ti ora­van­pyö­räs­tä ja kai­kes­ta tur­has­ta. Luon­nos­sa olei­lu, hil­jen­ty­mi­nen ja ru­koi­le­mi­nen oli­si­vat hy­viä asi­oi­ta meil­le jo­kai­sel­le päi­vit­täi­seen elä­mään. Pie­nil­lä va­lin­noil­la voim­me oi­ke­as­ti vai­kut­taa pal­jon ar­keem­me ja hy­vin­voin­tiim­me.

Vee­ra Nur­mi

Di­a­ko­nis­sa Po­rin Tel­jän seu­ra­kun­nas­ta ja kol­men pie­nen ty­tön äi­ti

Veera Nurmi