Ke­vään ai­ka­na on teh­ty pit­kää mat­kaa koh­ti pää­si­äis­tä. Paas­ton ai­kaan on las­keu­dut­tu las­ki­ai­ses­ta läh­tien ja sa­mal­la seu­rat­tu Jee­suk­sen mat­kaa koh­ti Je­ru­sa­le­mia ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mia. Mat­ka on tii­vis­ty­nyt hil­jai­sel­la vii­kol­la kär­si­myk­sen ja kuo­le­man ää­rel­le. Sa­mal­la on py­säh­dyt­ty poh­ti­maan kai­ken tä­män mer­ki­tys­tä yk­sit­täi­sen ih­mi­sen elä­mäs­sä.

Pää­si­äi­saa­mu on mat­kan huip­pu­koh­ta: hau­ta on­kin tyh­jä ja Jee­sus ylös­nous­sut. Mut­ta mat­kan­te­ko ei pää­ty tä­hän, vaan al­kaa­kin jo­tain uut­ta. Paas­ton ajan pai­nu­nut kat­se nos­te­taan koh­ti iloa, koh­ti kaik­kea sitä mitä ylös­nou­se­mus tar­koit­taa­kaan. Kun ope­tus­lap­set poh­ti­vat ylös­nou­se­muk­sen mer­ki­tys­tä oma­na ai­ka­naan se he­rät­ti heis­sä pait­si iloa, myös pel­koa, häm­men­nys­tä ja kuo­hun­taa. Mut­ta hei­tä ei jä­tet­ty yk­sin, vaan mat­ka jat­kui ylös­nous­seen Jee­suk­sen kans­sa. Hän roh­kai­si mat­kan­te­ki­jöi­tä ja he sai­vat le­vä­tä Jee­suk­sen seu­ras­sa.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus loh­dut­taa tu­le­vas­ta huo­lis­saan ole­via ope­tus­lap­sia sa­no­en: ”Äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun. Mi­nun Isä­ni ko­dis­sa on mon­ta huo­net­ta – en­hän minä muu­ten sa­noi­si, et­tä me­nen val­mis­ta­maan teil­le asuin­si­jan.” (Joh. 14:1-2)

Sa­mo­ja Jee­suk­sen sa­no­ja lu­e­taan yhä edel­leen usein hau­ta­jai­sis­sa, tä­män mat­kan lo­pus­sa, loh­du­tuk­sek­si ja roh­kai­suk­si. Ylös­nou­se­mus luo koko elä­män mat­kal­le ho­ri­son­tin ja toi­von.

Jen­ni Rii­hi­mies

vs. seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Län­si-Po­rin seu­ra­kun­ta