Mik­si?

Tätä ky­sy­mys­tä on poh­dit­tu läpi vuo­si­tu­han­sien ih­mis­ten kes­kuu­des­sa. Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa jo esi­tet­tiin ky­sy­mys: ”Jos Her­ran käsi on kans­sam­me, mik­si sit­ten kaik­ki tämä on mei­tä koh­dan­nut?” (Tuom. 6:13).

Yk­sin­ker­tai­nen vas­taus on: en tie­dä.

Ei Raa­ma­tus­sa­kaan jo­kai­sen ih­mi­sen jo­kai­seen ky­sy­myk­seen vas­tat­tu täs­mäl­li­ses­ti tai vä­lit­tö­mäs­ti. Epä­var­muu­den sie­tä­mi­nen ei ole help­poa, toi­si­naan se on jopa tus­kal­lis­ta.

Epä­var­muu­den tun­teen sie­tä­mis­tä ko­ros­te­taan myös ur­hei­lus­sa. Hen­ki­nen kant­ti rat­kai­see usein on­nis­tu­mi­sen. Ur­hei­li­ja voi ol­la elä­män­sä kun­nos­sa fyy­si­ses­ti, mut­ta sil­ti tai­pua hen­ki­sen pai­neen al­la.

Yh­den tie­dän: tai­vaas­sa kaik­kiin ky­sy­myk­siin saa­daan vas­taus. To­sin sil­lä eh­dol­la, et­tä nii­tä muis­taa enää ky­sy­ä­kään. Mah­dol­li­ses­ti tai­vaas­sa on tar­jol­la pa­rem­paa­kin te­ke­mis­tä kuin muis­tel­la men­nei­tä.

Elä­mä tuo eteen vai­keuk­sia, vas­toin­käy­mi­siä, joi­den edes­sä ih­mi­nen tun­tee avut­to­muut­ta.

Har­ras il­me koko ole­muk­ses­sam­me saa­tam­me usein ru­koil­la, et­tä ”Her­ra, ota mi­nut käyt­töö­si, tee mi­nus­ta vä­li­kap­pa­le si­nun työ­si par­haak­si”.

Sa­mal­la käy­tän­nös­sä an­nam­me lu­van myös mur­tu­mi­sen ko­ke­muk­sil­le.

Kuo­le­ma on osa elä­mää sii­nä, mis­sä syn­ty­mä­kin. Raa­ma­tun ope­tuk­sen mu­kaan ih­mi­sel­le on mää­rät­ty, et­tä ker­ran hä­nen on kuol­ta­va, ja sen jäl­keen tu­lee tuo­mio.

Muis­tu­tus ka­to­a­vai­suu­des­ta py­säyt­tää joka ker­ta, kun se osuu omaan tai tut­ta­vien lä­hi­pii­riin. Evan­ke­liu­mi an­taa toi­von tu­le­vai­suu­des­ta, sekä ajal­li­ses­ta et­tä en­nen kaik­kea ian­kaik­ki­ses­ta.

En­nen kuo­le­maa on lupa elää. Jee­suk­sen yh­tey­des­sä elä­mäs­tä saa kai­ken ir­ti par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la. Suo­sit­te­len ko­kei­le­maan.

Es­ko Kal­li­o­nie­mi

Po­rin Bap­tis­ti­seu­ra­kun­ta