Taas on tul­lut se ai­ka vuo­des­ta, kun valo voit­taa pi­mey­den. Au­rin­ko luo läm­pi­miä sä­tei­tään ja luo­ma­kun­nas­sa al­kaa ”elä­mä voit­taa”. Taak­se on jää­nyt tal­ven har­maus ja kyl­myys. Ke­vään tulo saa ai­kaan myös meis­sä ih­mi­sis­sä sen, et­tä em­me enää mal­ta kä­per­tyä soh­val­le vil­tin al­le, vaan mie­li te­kee läh­teä ulos viet­tä­mään ai­kaa au­rin­gon pais­tees­sa. On mu­ka­vaa kä­vel­lä läm­pi­mäs­sä au­rin­gon pais­tees­sa ja naut­tia luon­nos­ta. Tämä kaik­ki te­kee meil­le erit­täin hy­vää, ja saa mie­lem­me vir­kis­ty­mään.

Ke­vää­seen mah­tuu myös eräs toi­nen hy­vin tär­keä asia, jon­ka tu­li­si vir­kis­tää ja ilah­dut­taa mei­tä sa­mal­la ta­val­la kuin läm­pi­mät au­rin­gon sä­teet. Ky­sees­sä on pää­si­äi­nen, tuo Kris­ti­kun­nan yk­si suu­rim­mis­ta juh­la­py­his­tä. Nyt joku saat­taa jo mie­les­sään ky­syä, mitä hy­vää ja mie­luis­ta pää­si­äi­seen si­säl­tyy. Ei­kö se ole juh­la, jo­hon liit­tyy pal­jon kär­si­mys­tä ja Jee­suk­sen ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen? Kyl­lä, tämä kaik­ki si­säl­tyy pää­si­äi­sen sa­no­maan, ja eh­kä sen täh­den se ei va­li­tet­ta­vas­ti saa meis­sä ai­kaan ilon ja on­nen tun­tei­ta. Kui­ten­kin, kun tar­kem­min mie­tim­me pää­si­äi­sen to­del­lis­ta ydin­tä, si­säl­tää se hy­vin voi­mak­kaan vies­tin sii­tä, kuin­ka pal­jon Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut ih­mis­tä, ja kuin­ka hän ha­lu­aa an­taa ih­mi­sel­le uu­den elä­män Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Kun Jee­sus huu­si ris­til­lä ”se on täy­tet­ty”, kal­lis­ti pään­sä ja an­toi hen­ken­sä, ta­pah­tui jo­ta­kin hy­vin mer­kit­tä­vää. Ih­mi­sen ja Ju­ma­lan vä­lil­lä sol­mit­tiin uu­si liit­to, joka tar­koit­taa sitä, et­tä jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus lä­hes­tyä Ju­ma­laa ja ko­kea yh­teyt­tä hä­nen kans­saan. Täs­tä kai­kes­ta mei­tä muis­tu­te­taan Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa, Joh 3:16-17 ”Sil­lä niin on Ju­ma­la maa­il­maa ra­kas­ta­nut, et­tä hän an­toi ai­no­kai­sen Poi­kan­sa, et­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo huk­kui­si, vaan hä­nel­lä oli­si ian­kaik­ki­nen elä­mä. Sil­lä ei Ju­ma­la lä­het­tä­nyt Poi­kaan­sa maa­il­maan tuo­mit­se­maan maa­il­maa, vaan sitä var­ten, et­tä maa­il­ma hä­nen kaut­tan­sa pe­las­tui­si.”

Jee­suk­sen vii­mei­set sa­nat ei­vät ol­leet kuo­le­van Ju­ma­lan Po­jan epä­toi­voi­nen huu­dah­dus, vaan ne si­ne­töi­vät Ju­ma­lan suun­ni­tel­man ih­mis­kun­taa var­ten. Tuo suun­ni­tel­ma ei ole tuo­mi­on ja ran­gais­tuk­sen täyt­tä­mä, vaan ilon ja toi­von kyl­läs­tä­mä. Tä­män täh­den pää­si­äi­sen viet­tä­mi­nen ja sen sa­no­man vas­taa­not­ta­mi­nen on­kin suu­ren juh­lan ja ilon ai­he. Sen tu­li­si tuot­taa mie­li­hy­vää ja on­nel­li­suu­den tun­net­ta, sekä toi­voa ja rau­haa elä­määm­me. Pää­si­äi­sen sa­no­ma on uu­si mah­dol­li­suus meil­le kai­kil­le.

Tuo­mo Aho­nen

Avain­seu­ra­kun­nan pas­to­ri

Tuomo Ahonen