Vah­vuu­tem­me pie­ne­nä kan­sa­kun­ta­na on ol­lut suh­teel­li­nen yk­si­mie­li­syys, joka on kan­ta­nut vai­kei­na­kin ai­koi­na. Kan­sal­li­sen it­se­näi­syy­tem­me alus­ta olem­me teh­neet pää­tök­siä ja to­teut­ta­neet po­li­tiik­kaa, joka on suo­nut kai­kil­le mah­dol­li­suu­den osal­lis­tua ”yh­tei­ses­tä hy­väs­tä”, riip­pu­mat­ta so­si­aa­li­ses­ta taus­tas­ta, kou­lu­tuk­ses­ta, su­ku­puo­les­ta tai mis­tään muus­ta­kaan, joil­la ka­te­go­ri­oim­me toi­si­am­me. Olem­me ra­ken­ta­neet toi­mi­van kou­lu­ver­kos­ton, va­ral­li­suu­des­ta riip­pu­mat­to­man ter­veys­jär­jes­tel­män ja so­si­aa­li­sen tur­va­ver­kos­ton sen ta­keek­si.

”Yh­tei­nen hyvä” tar­koit­taa huo­leh­ti­mis­ta toi­sen hy­vin­voin­nis­ta, ak­tii­vis­ta si­tou­tu­mis­ta oi­keu­den­mu­kai­suu­teen ja vä­lit­tä­mi­seen, ha­luk­kuut­ta ky­syä mikä on hy­vää ei vain mi­nul­le, vaan hy­vää meil­le kai­kil­le. Ky­sy­mys on ”meis­tä”, ei vain ”mi­nus­ta”. Jos kes­ki­tym­me ”mi­nään”, ka­do­tam­me nä­kö­pii­ris­tä ”mei­dät”. ”Mei­dän” ka­do­tes­sa, ka­do­tam­me myös yh­tei­söl­li­syy­den. Si­jaan meil­lä on eri­lai­sia iden­ti­teet­ti ryh­miä, jot­ka kil­pai­le­vat kes­ke­nään huo­mi­os­ta: ”Minä olen oi­ke­as­sa, sinä vää­räs­sä. Mene sinä hel­vet­tiin.”

Hel­pos­ti unoh­dam­me, et­tä olem­me ih­mi­siä, ja sel­viy­dym­me elä­mäs­sä vä­lit­tä­mäl­lä toi­sis­tam­me, ei­kä vain kil­pai­le­mal­la kes­ke­näm­me. Kil­pai­le­mi­nen aset­taa mei­dät eri­ar­voi­seen ase­maan. Eri­ar­voi­suus usein he­rät­tää voi­mat­to­muu­den, alem­muu­den, pe­lon ja ah­dis­tuk­sen tun­teen, ja epä­toi­voi­sen ha­lun löy­tää ih­mi­siä, ryh­miä ja ide­o­lo­gi­oi­ta, jot­ka voi­vat aut­taa löy­tä­mään rat­kai­sun ny­kyi­seen ti­lan­tee­seen.

Olem­me pik­ku­hil­jaa op­pi­mas­sa, et­tä so­si­aa­li­set te­o­ri­at, kil­pai­le­vat po­liit­ti­set ide­o­lo­gi­at, ka­te­go­ri­soin­ti, so­si­aa­li­nen me­dia kult­tuu­ri ovat yh­te­näi­syy­den si­jaan joh­ta­neet eri­ar­vois­tu­mi­seen ja po­la­ri­soi­tu­mi­seen, jopa vä­ki­val­taan. Po­la­ri­soi­tu­mi­nen ruok­kii it­se­ään niin, et­tä ih­mi­set voi­vat ol­la yl­pei­tä kat­ke­ruu­des­taan.

Em­me voi sei­soa si­vus­sa ja kat­soa, kun uh­rauk­sin ra­ken­net­tu yh­teis­kun­tam­me mu­ren­tuu. Mei­dän tu­lee us­kal­taa nous­ta po­liit­tis­ten puo­lu­ei­den, us­kon­nol­lis­ten ins­ti­tuu­ti­oi­den ja kan­sal­lis­ten myyt­tien ylä­puo­lel­le ja osoit­taa, et­tä oi­keu­den­mu­kai­suu­den vaa­teet ja toi­sis­ta vä­lit­tä­mi­nen ovat vält­tä­mät­tö­miä hy­väl­le elä­mäl­le ja yh­tei­ses­tä hy­väs­tä osal­lis­tu­mi­sel­le.

Ka­ler­vo Aro­mä­ki

Po­rin ad­vent­ti­seu­ra­kun­ta