Kolmas kerta toden sanoo: Mari Kaunistola näyttää vihreää valoa ehdokkuudelle eduskuntavaaleissa
Turvallisuusalan ammattilaisena vaaliteemoista ensimmäisenä Kaunistolan huulille nousee tietenkin turvallisuus: ulkoinen ja sisäinen.
Mari Kaunistola (Kok.) on antanut suostumuksensa ehdokkuuteen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän kokee, että vuodet politiikassa, viimeksi Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana sekä alue- ja maakuntahallituksissa ovat tuoneet tarvittavaa kokemusta, verkostoja ja perspektiiviä.
Eduskuntavaaliehdokkuus on Kaunistolalle kolmas. Sekä vuosina 2014 että 2019 äänisaalis eduskuntavaaleissa ylsi yli kahteentuhanteen.
Kaunistola kertoo, ettei ole politiikkaan lähtiessään piirtänyt itselleen yksisuuntaista tiekarttaa kohti eduskuntatalon ovea. Hän on politiikan rinnalla rakentanut uraa poliisissa. Parhaillaan Kaunistola toimii Poliisiammattikorkeakoulussa henkilöstöjohtamisen vastuuopettajana ja lehtorina.
– Kokoomus on perinteinen puolue, jossa harvemmin edetään raketin lailla. Luottamus tulee pitkäjänteisen työn kautta, Kaunistola lisää.
Mutta nyt elämä on tuonut eteen mahdollisuuden, johon hän on päättänyt tarttua pitkän pohdinnan jälkeen, lukuisten pyyntöjen ja yhteydenottojen kannustamana.
Turvallisuusalan ammattilaisena vaaliteemoista ensimmäisenä Kaunistolan huulille nousee tietenkin turvallisuus: ulkoinen ja sisäinen. Ensimmäisen kohdalla keskeinen asia on Nato-jäsenyys, ja sen maaliin saattaminen.
Poliisiammattikorkeakoululta katsoen aukeaa myös näköala sisäiseen turvallisuuteen, jonne ilmestyy jatkuvasti uudenlaisia ilmiöitä ja uhkia. Niistä paljon otsikoissa on ollut esimerkiksi jengiväkivalta.
Jos Mari Kaunistola saisi toteuttaa yhden toiveensa, hän palauttaisi koulupoliisin toimenkuvan. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Sen vuoksi poliisin resurssien pitäisi olla kunnossa. Kaunistola pohtii, että siinä missä poliisin pitäisi voida olla aina askeleen tai pari edellä, todellisuudessa työ on liian usein ”tulipalojen” sammuttamista. Poliiseja tarvitaan lisää.
– Se nyt on aivan selvää, jos minulta kysytään. Siitä täytyy käydä tulevaisuudessa vakavaa keskustelua, Kaunistola toteaa.
Jos Mari Kaunistola saisi toteuttaa yhden toiveensa, hän palauttaisi koulupoliisin toimenkuvan. Koulupoliisi oli menneinä vuosina koululle nimetty oma poliisi, johon koulu otti yhteyttä ongelmatilanteissa, kuten esimerkiksi näpistyksissä.
– Muistan, kuinka Ulvilan yläastetta käydessäni oppilaat valpastuivat, kun koulupoliisi Timo Jylhä ajoi maijalla pihaan. Että ei kai kenelläkään ole viritettyä mopoa, tai muuta sellaista.
Kaunistola pohtii, että nykyään jos koskaan kouluilla tarvittaisiin tukea antavia käsipareja, että opettajat saisivat keskittyä opettamiseen.
Turvallisuus on teema, josta Kaunistola löytää mahdollisuuksia myös maakunnan edunvalvonnan kannalta. Satakunnan Pelastusharjoitusalueessa hän näkee potentiaalia kehittyä Pohjois-Euroopan kärkeen kunhan suunnitellut investoinnit saadaan käyntiin.
– Tämä on ajan ilmiö, että monessa organisaatiossa turvallisuusajattelu on sodan myötä mennyt uusiksi. Myös viranomaistoiminnassa selvästi tarvitaan uusia harjoittelualueita. Se on Satakunnalle nyt mahdollisuus. Voimme kehittää pelastusharjoitusaluetta ja nostaa sitä esiin.
Kaunistola jatkaa, että Suomi on pian Natomaa. Niinpä maakunnan kahdella varuskunnalla ja lentokentällä tulee niilläkin olemaan oma merkityksensä.
Innokkaana aikuisopiskelijana Kaunistola on kuluttanut Porin Yliopistokeskuksen penkkiä kahden tutkinnon verran. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Kaunistola löytää toisen vahvan edunvalvonnallisen kärjen koulutusmahdollisuuksien tarjoamisesta. Korkeakoulutus ja yliopistokoulutus ovat Satakunnan menestymisen edellytys.
– Ja jos katsotaan pelastusharjoitusalueen näkökulmasta, on puhuttu myös alueellisen pelastajakoulutuksen saamisesta tänne Poriin. Tulevaisuudessa meillä voisi olla myös jotain turvallisuusalan erikois- tai täydennyskoulutusta, eduskuntavaaliehdokas kaavailee.
Pauliina Vilpakka

