Messi seurasi sivusta, kun Argentiina voitti kolmannen peräkkäisen arvoturnauksen
STT–AFP
Lionel Messin Argentiina pelasi Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa American voittoon varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Argentiina päihitti loppuottelussa Kolumbian 1–0.
Ottelun avauspotku Miamin Hard Rock Stadiumilla viivästyi yli tunnilla, kun tuhannet fanit tunkivat stadionille ilman lippuja.
Maalittomana varsinaisella peliajalla päättynyt ottelu ratkaistiin jatko-ottelussa. Argentiinan sankariksi nousi Lautaro Martinez, joka tykitti voittomaalin vasta 112. minuutilla. Martinez oli koko turnauksen tehokkain viimeistelijä viidellä täysosumallaan.
Argentiinan 16:s Copa American mestaruus on ennätyksellinen määrä, kun ennen tuoretta voittoa Argentiina oli Uruguayn kanssa tasoissa 15 mestaruudella.
Messi sai johdatettua Argentiinan kolmanteen peräkkäiseen arvoturnauksen voittoon, mutta kahdeksan kertaa maailman parhaana jalkapalloilijana palkitun supertähden oma polku turnauksessa oli varsin töyssyinen. Turnauksen alkuun Messi ilmoitti kärsineensä kuumeesta ja kurkkukivusta, ja alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa hän taisteli ottelun loppuun reisivamman kanssa. Lohkovaiheen päätösottelun hän seurasi kentän laidalta todistaen joukkueensa pärjäävän myös ilman häntä.
Töyssyt jatkuivat myös finaalissa, kun ennen puoliaikaa Messiä hoidettiin loukkaantumisen jäljiltä. Messi palasi kuitenkin kentälle ja pelasi aina 66. minuutille saakka. Sitä pidemmälle ei kapteeni pystynyt sinnittelemään, vaan joutui seuraamaan lopun ottelusta vaihtopenkiltä tunteellisena kärsien ilmeisesti nilkkavaivasta.
Messi on ilmoittanut, että kyseinen turnaus saattaa olla hänelle viimeinen arvoturnaus Argentiinan paidassa.
Messin tapaan kaksi Copa Americaa ja maailmanmestaruuden pari vuotta sitten voittanut argentiinalaistähti Angel Di Maria on niin ikään ilmoittanut lopettavansa maajoukkueuransa. Di Maria jätti hyvästit arvokentille, kun hänet otettiin vaihtoon pari minuuttia ennen päätösvihellystä.