"Pahoinpitely on yllättävän yleistä suomalaisperheissä, sitä ei vain haluta tunnustaa" – lapsiasiavaltuutettu vaatii vihdoin toimia haavoittuvassa asemassa olevien lasten suojelemiseksi
Jecaterina Mantsinen / STT
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antaa tänään tuomion neljävuotiaan lapsen kuolemaan liittyvistä syytteistä. Pahoinpidelty lapsi kuoli kotonaan Joensuussa viime kesäkuussa.
Syyttäjä vaatii äidille rangaistusta taposta ja isäpuolelle murhasta. Lapsen isä käytti asianomistajan toissijaista syyteoikeuttaan ja vaatii myös äidille rangaistusta murhasta. Isäpuoli ja äiti kiistävät syytteet.
Syyttäjän mukaan isäpuoli aiheutti lapselle tahallisesti laajoja palovammoja todennäköisesti höyrymopilla tai muuten kuumalla höyryllä. Lapsen kuoleman aiheuttivat syyttäjän mukaan kasvoissa ja ylävartalossa olleet toisen asteen palovammat. Syyttäjän mukaan äiti oli hoitanut kuumeesta ja kivuista kärsivää poikaa lähinnä kipulääkkeillä ja kylmähoidolla. Lapsi kuoli seuraavana yönä.
Esitutkinnan mukaan poika oli aiemmin samana vuonna otettu kiireellisesti huostaan. Sosiaalihuollon mukaan kodin olosuhteet eivät soveltuneet lapselle. Poika oli palannut asumaan äitinsä ja isäpuolensa kanssa muutama kuukausi ennen kuolemaansa.
Tapauksessa on kiinnittänyt huomiota se, että vain päiviä ennen lapsen kuolemaa päiväkodissa oli huomattu tällä olevan suuria mustelmia koko otsan alueella. Niiden syyksi poika oli sanonut, että "isi" kiusaa. Päiväkodin työntekijän mukaan lapsi oli jossain vaiheessa sanonut isäpuoltaan isiksi.
Päiväkodissa mustelmat kuvattiin ja niiden synnystä kysyttiin äidiltä. Äiti oli sanonut mustelmien tulleen potkulautaillessa, ja lapsi päästettiin takaisin kotiin. Päiväkodin työntekijä yritti soittaa lastensuojelun työntekijälle ja kun tämä ei vastannut, hän lähetti viestin: "Soitatko (lapsen) asiaan. Juteltiin äidin kanssa." Esitutkinnassa kuullun lastensuojelun työntekijän mukaan hän ei kiireen takia ehtinyt reagoida viestiin.
– Saamani tekstiviesti päiväkodilta ei herättänyt minussa mitään huolta, enkä ymmärtänyt, että olisi ollut kyse kiireisestä asiasta, hän sanoi.
Keskusrikospoliisi (KRP) selvittää, onko lapsen asioista päättäneitä viranomaisia syytä epäillä laiminlyönneistä. Esiselvitys on yhä kesken.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai väkivallan riskiä ei osata riittävästi tunnistaa. Hän uskoo, että väkivallan tunnistamista tai siihen puuttumista ei opeteta tarpeeksi esimerkiksi neuvoloiden, muun terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen koulutuksissa. Ei, vaikka kuritusväkivallan tiedetään olevan Suomessa yhä suhteellisen yleistä.
– Pahoinpitely on yllättävän yleistä suomalaisperheissä, sitä ei vain haluta tunnustaa.
Pekkarinen huomauttaa, että kaikista lastensuojeluilmoituksista vain 2–3 prosenttia tulee päiväkodeista.
– Päiväkodeissa on 80 prosenttia meidän lapsista, mutta sieltä tulee häviävän pieni osa lastensuojeluilmoituksista.
Hän uskoo, että päiväkodeissa nähdään paljon sellaista, mihin olisi syytä puuttua nykyistä tiukemmin.
– Tutkimusta ilmoitusten vähyydestä ei ole. Jonkin verran varhaiskasvatuksen työntekijät sanovat, että se luottamus lapsen vanhempiin on niin tärkeä ja he kokevat, että he pystyvät auttamaan ja tukemaan perheitä varhaiskasvatuksen keinoin.
– Lastensuojeluilmoituksen tekoa saatetaan lykätä, vaikka se on työntekijöiden velvollisuus.
Pekkarinen nostaa esille jo kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murhan jälkeen vuonna 2013 annetut suositukset. Oikeusministeriön tutkintaryhmä antoi selvityksessään viisi ehdotusta, jotka Pekkarisen mukaan olivat erittäin toimivia, mutta silti edelleen toteuttamatta. Yksi ehdotus oli nimenomaan lasten pahoinpitelyn tunnistamista ja käsittelyä koskevan Käypä hoito -suosituksen laatiminen. Muita suosituksia oli esimerkiksi lapsen kanssa asuvien aikuisten taustan selvittäminen.
– Kotona saattaa olla joku aikuinen, joka on patologisesti sairas tai jolla on vakava päihdeongelma. Näiden aikuisten taustat pitää selvittää ja katson, että heidät pitää myös velvoittaa siihen lapsen suojelutyöhön.
Työryhmä suositti myös parantamaan eri lasten suojelun toimijoiden, kuten lastensuojelun, koulun, terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja poliisin yhteistyötä ja tiedonkulkua. Usein lapsiin kohdistuvan väkivallan tullessa ilmi katseet kääntyvät lastensuojeluun, vaikka se ei ole ainoa lapsen tilanteesta tietävä tai siitä vastuussa oleva viranomainen.
Pekkarinen sanoo, että lastensuojelun kriisi kertoo myös muiden perheen tukeen vaikuttavien palveluiden, kuten mielenterveys- ja päihdetyön kriisistä.
– Ei vanhemman pitkäaikainen päihdeongelma sosiaalityöntekijän puhuttelulla parane. Siihen yhteistyöhön tarvitaan A-klinikkaa ja muita mukaan. Tai vanhemman psykoosisairaus – ei sosiaalityöntekijä ole se, joka lääkkeet ja hoidon siihen järjestää.
Miksi lastensuojelun kriisistä puhutaan hallituskaudesta ja lapsen väkivaltaisesta kuolemasta toiseen, mutta varsinaista uudistusta ei saada aikaiseksi? Pekkarinen uskoo, että päättäjät kyllä ymmärtävät asian tärkeyden ja sen, että jotain olisi tehtävä.
– Väittäisin, että kyse on niin haavoittuvassa asemassa olevista lapsista, että se loppupeleissä jää muiden asioiden jalkoihin. Siellä ei ole päättäjien omat lapset kyseessä, jos näin kylmästi sanon. Esimerkiksi paljon huomiota saava perusopetus koskee kaikkia, mutta tämä koskee pientä ryhmää, joka on helppo unohtaa.
Pekkarisen mukaan lastensuojelun kokonaisuudistus vaatisi laajaa yhteistyötä sekä resursseja koulutukseen ja ohjaukseen.
– Mikään kevyt tehtävä lastensuojelun kokonaisuudistus ei ole. Mutta olen sitä mieltä, että se täytyy tehdä.
