Pori on Suomen liikkuvin kunta – palkittiin eilen valtakunnallisessa gaalassa
Eilen järjestetyssä Urheilugaalassa Suomen liikkuvin kunta -palkinto annettiin Porille.
Kategoriassa olivat ehdolla Porin lisäksi Kerava ja Kalajoki.
Kuntaliiton, Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön, aluehallintoviraston sekä Paralympiakomitean asiantuntijoiden valitsemat ehdokkaat ovat monipuolisesti edistäneet kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia ja vahvistaneet näin liikunnan avulla paikkakuntansa vetovoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tänä vuonna haettiin kuntia teemalla ”Kunnat – arjen liikuttajat”. Lopullisen valinnan Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi teki Urheilugaalan Suuri raati
Palkinnon vastaanottanut kaupunginjohtaja Lauri Inna oli voitosta ylpeä. Hän sanoi, että Porin kaupungin organisaatiossa jokainen miettii omassa työssään, miten voisi liikuttaa kuntalaista paremmin.
Porissa on tarjolla tukea liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen muun muassa harrastamisen Porin malli ja maksuton nuorisopassi. Pori kannustaa työntekijöitään liikkumaan. Esimerkiksi kirjastoista lainattavat maastopyörät ja Maksa mitä haluat -periaate innostavat kokeilemaan liikuntalajeja.
Suomen liikkuvin kunta -kilpailu järjestettiin tänä vuonna kuudetta kertaa.
Lähteet: Urheilugaala, Kuntaliiton tiedote
Lue myös:

